
Anna Airola

Rautatieasemalla voi tuntea itsensä oikeaksi helsinkiläiseksi
Kokkolan Ykspihlajasta Helsinkiin vuonna 2014. Viisi vuotta siitä Ylen supersuositun Aikuiset-televisiosarjan päärooliin näyttelemään kalliolaisen kahvilan pitäjää. Siinä Anna Airolan tie maakunnasta pääkaupunkilaisen elämäntavan kasvoiksi.
“Helsinki on sellainen ihana ihmisten sekamelska, täynnä eri puolilta tulleita. Suurin osa mun kavereista on muuttanut jostain muualta. Rakastan Helsinkiä, sen kulttuuritarjontaa, luontoa ja merta. Kaupungin koko on juuri sopiva, en kaipaa tänne mitään lisää.”
Koko tosin on suhteellinen käsite, joka muuttuu ajan myötä. “Tästä on tullut koko ajan pienempi ja pienempi paikka. Toisaalta samaan aikaan omat reitit ja piirit ovat pysyneet melkein samoina. Olen huomannut, että Helsingissä jokaisella on vähän oma tapansa olla, omat paikat ja reitit. Sitten on vielä valtava määrä alueita, joista ei tiedä yhtään mitään. Sekin on ihan mahtavaa!”
Airolalle Helsinki oli luonteva paikka muuttaa, koska hänen perhettään ja sisaruksiaan asui jo kaupungissa. “Alussa minulla oli lievä kapinavaihe. Metro ja kivikasvoisuus ärsyttivät. Siitä suhde on vain parantunut enkä enää näe täällä asuvia pelkästään kivikasvoisina, vaikka metrossa katsekontaktien vältteleminen tuntuu edelleen kummalliselta.”
Hän itse tutustui uuteen kaupunkiin pyöräillen ja ajamalla raitiovaunulla. ”Ystäväni vei minut heti tänne muutettuani pyöräretkelle. Kun ajelimme rantoja, tajusin miten paikat suhteutuvat toisiinsa ja aloin hahmottamaan kaupunkia. Siitä huolimatta olin asunut Helsingissä jo jonkin aikaa, kun tajusin yhtäkkiä, että täällähän voi kävellä paikasta toiseen. Välimatkat ovat niin lyhyitä, ettei aina ole pakko mennä metrolla. Voi kävellä ja pyöräillä joka paikkaan.”
Kaikista Suomen ja Helsingin elokuvateattereista lempparini on Kino Engel. Se on sopivan pieni, sijainti on keskeinen ja ennen kaikkea siellä on parhaat leffat. Paljon mm. eurooppalaista elokuvaa, jota ei juuri muualla näe. Edellinen elokuva, joka siellä teki vaikutuksen, taisi olla japanilainen Shoplifters
Arkadia International Bookshop näyttää kadulle pieneltä paikalta, ihan tavalliselta divarilta. Mutta se on todellisuudessa valtava, ja siellä on iso valikoima kirjoja monilla eri kielillä. Alakerrassa järjestetään konsertteja, taidenäyttelyitä, keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Arkadia on olohuonemainen kohtaamispaikka, jossa tutustuu helposti uusiin ihmisiin kahvikupin äärellä. Paikan pitäjä on setäni, monen maan kansalainen, Ian Bourgeot, joka tuli Suomeen 90-luvulla. Hän on hauska ja tyylikäs herrasmies, joka lisäksi maalaa mielettömän hienoja tauluja.
Jos haluaa kokea metsän ja meren yhtä aikaa, niin Viikin Arboretum on oikea paikka. Mahtava hyvien yhteyksien päässä oleva metsä. Käyn itse siellä usein juoksemassa.
Ykkösen ratikka lähtee Etelä-Helsingistä, kulkee hitaasti Helsingin kauneimpien kaupunginosien läpi ja päätyy Käpylään. Erityisesti päättärit ovat mahtavia. Käpylän päässä on Pohjolankatu, jossa sijaitsevat esimerkiksi Käpylän lippakiska ja Cafe Saurahuone. Ajelu ykkösen ratikalla on loistavaa puuhaa vapaapäivänä. Helsinkiin tuleville vinkkaan, että mene puistoon tai ota ratikka! Ne ovat mahtavia tapoja tutustua kaupunkiin. Raitiovaunulla pysyy käytännössä koko ajan kantakaupungissa, eikä voi eksyä ainakaan kovin vakavasti.
Rakastan junia. Minusta junalla liikkuminen on luksusta, se on niin nopeaa ja hienoa. Olen matkustanut Helsingin rautatieasemalta esimerkiksi Moskovan kautta Mongoliaan ja Pekingiin. Asun nykyään Käpylässä ja saatan tulla sieltäkin junalla keskustaan ihan vain junien takia. Helsingin Rautatieasemalla on tietenkin ihan oma tunnelmansa. Muistan, kun lapsena tulin Helsinkiin junalla. Rautatieasema oli ensimmäinen paikka, jonka näin. Se oli niin iso! Teininä taas oli hienoa, kun kukaan ei siellä katsonut, tuijottanut, että kuka tuo on. Saattoi vaan kadota massan joukkoon. Nykyään siellä taas törmää jatkuvasti tuttuihin ja voi tuntea itsensä ihan oikeasti helsinkiläiseksi.
Paikka ei näytä ulospäin kovin erityiseltä, mutta se on heittämällä Suomen paras kiinalainen ravintola. Ajattelen Chengdun tofuannosta vähintään kaksi kertaa viikossa, se on niin hyvää! Aina kun liikun Kulosaareen päin, käyn Chengdussa. Löysin paikan alun perin sattumalta. Vasta myöhemmin löysin Hesarin arvion, jossa sitä ylistettiin. Syystä!