Jesse Markin

Jesse Markin
Finnish

Täällä voi olla kaiken äärellä.

Jesse Markin elämä on pyörinyt aina musiikin ympärillä. Jo silloin kun hän asui Tampereella ja Viljakkalassa. “Muutin Helsinkiin, koska täällä asiat tapahtuvat, täällä voi olla kaiken äärellä. Jos en olisi tullut, moni asia voisi olla nyt toisin." 

Kun Markin asettui Helsinkiin vuonna 2007, hänen ensimmäiseksi kiinnekohdakseen muodostui levykauppa Keltainen Jäänsärkijä. Siitä piiri alkoi hiljalleen laajentua. “Monen asian ja kokemuksen voi Suomessa löytää vain Helsingistä. Täällä reagoidaan asioihin nopeammin ja eri tavalla. Monipuolinen kenttä pakottaa toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, se avaa maailmaa. On diversiteettiä, kulttuuria ja erilaisuutta.” 

Markin asui aluksi Veräjälaaksossa, sitten Sörnäisissä ja nyt Itä-Helsingissä. Kaikissa paikoissa on hänestä puolensa, omat lenkkipolkunsa, kulkevat ne sitten Vantaanjoen tai meren rannoilla. “Voi päästä metsiin ja veden äärelle. Monipuolisuus on Helsingissä parasta. Moni on muuttanut tänne muualta ja kaikki asiat tulee täytettyä täällä.” 

”Siistiä Helsingissä on myös se, etten ole tarvinnut autoa yli 13 vuoteen, sillä julkisilla pääsen mihin vain.”

Your local guides
Tee oma #myhelsinki. Lisää paikkoja ja tapahtumia omaan Helsinki-listaasi.
#00d7a7