Jirina Alanko
Mikko Kuustonen
Finnish
Ilahduttavinta Helsingissä on epämääräinen katuhaahuilu.
Laulaja-lauluntekijä Mikko Kuustonen on kaivosmiehen kuusilapsisen perheen kuopus. Hän muutti Leppävirralta pääkaupunkiseudulle opiskelemaan vuonna 1979. Äiti oli kuollut, ja Kuustonen muutti ensiksi isänsä kanssa Vantaalle. Jo koululaisena hän oli käynyt usein Helsingissä vanhempien sisarustensa luona.
”Minulle oli jo lapsena selvää, että muutan stadiin.” Kuustonen pitää Helsingissä ennen kaikkea kävelemisestä. ”Rakastan hyvää kahvilakulttuuria, terasseja, puistoja ja erityisesti merta, mutta epämääräinen katuhaahuilu on ilahduttavinta.”
Kuustosella on puolisonsa kanssa kaksi kotia: toinen Kampissa Vanhan kirkkopuiston eli Ruttopuiston liepeillä ja toinen Mäntyharjulla. ”Helsinkiin palaaminen tuntuu siltä, että elämä tulvii syliin. Se on energisoiva fiilis.” Kuustosen työ sisältää paljon ideoimista ja kirjoittamista. Muusikko saa eniten oivalluksia kävelyretkillään.
Hän on huomannut, että moni muualla asuva ei tiedä, kuinka paljon Helsingissä voi saada luontoelämyksiä. ”Yksi tuttavani ei tajua, miten Helsingissä voidaan puhua siitepölyallergiasta, koska eihän Helsingissä ole puita! Vaikka asun Kampissa, voin aamulla herätä linnunlauluun.”
Kuustonen on asunut Helsingissä myös Kruununhaassa, Kalliossa ja Töölössä. ”Noissa paikoissa on vahvasti oma henkensä. Kallio on minulle ehkä kotoisin paikka. Se on kuin elävä ja jatkuvasti muuttuva kylä keskellä kaupunkia.”
Hän arvostaa myös sitä, että Helsingin keskusta on kompakti ja viehättävä. Hän suuntaa mielellään sunnuntaisin jo aamuseitsemän aikoihin kävelylle autioon keskustaan. ”Rakastan Helsinkiä suuresti. Tämä on sympaattinen, luova ja inspiroiva ympäristö.”
Your local guides
Your local guides
Select any filter and click on Apply to see results
Ruttopuistosta on tullut minulle viime vuosina erityisen rakas paikka. Se on hyvin elävä hautausmaa, sillä se on nykyisin enää puistokäytössä. Täydellinen henkireikä, joka toimii kaikkina vuodenaikoina mielenkiintoisella tavalla. Eheä ja kaunis puisto, jolla on vahva historia. Paikka muistuttaa siitä, ettei korona ole ainoa virus, joka täällä on jyllännyt.
Karhupuisto on Kallion sydän ja sen lippakioski silkkaa rautaa. Olen aikoinaan asunut muutaman vuoden Karhupuiston laidalla. Julkaisin tuolloin myös Agricolankatu 11 -albumin, jolta löytyy biisi nimeltä Karhupuisto.
Minulle tulee Tokoinrannasta mieleen New Yorkin keskuspuisto. Se on kaupunkiluontoa, joka on kaikkien ulottuvilla. Menen Tokoinrantaan mielelläni kolmen lapsenlapsen kanssa kävelylle. Siellä riittää hämmästeltävää ja leikkipuistoja. Juhlaviikkojen Huvilateltta ja muut häppeningit tekevät alueesta vireän. Tokoinrannassa on jäätelökioskeja ja kahviloita, ja siellä törmää aina tuttuihin.
Olen aikoinaan veneillyt stadin edustalla. Kaikki paikat aukeavat merellä uudesta perspektiivistä. Helsingissä on kivaa se, että omaa venettä ei aina tarvita, vaan voi ottaa lautan tai kulkea siltoja pitkin. Olen käynyt pandemian aikana Uunisaaressa entistä useammin, myös talvella rajuissa keleissä. Siellä tuntee olevansa selkeästi saaressa, vaikka on keskellä kaupunkia. Kaikki stadin saaret havahduttavat siihen, että Helsinki on avomeren äärellä: ulappa on heti näkyvissä.
Rakastan teatteria! Ajatella, että sellainen pompöösi instituutio kuin Kansallisteatteri voi olla niin innovatiivinen ja luova ja tarjota töitä niin isolle joukolle lahjakkuuksia. Jos meillä ei ole kulttuuria, meillä ei ole mitään. Teatteri auttaa minua hahmottamaan maailmaa olennaisella tavalla.
Rautatieasemalla on vanhoja lippuluukkuja, jotka eivät ole käytössä. Nuorena istuin niiden päällä ja katselin ihmisiä. Rautatieasema on kaunis rakennus, johon liittyy hillitön määrä arkista lähtemistä ja paluuta mutta myös dramaattisia lähtöjä ja isoja paluita. Kuulun sukupolveen, jolle interrail on ollut iso juttu. Se antoi persaukiselle nuorelle mahdollisuuden nähdä maailmaa.
Rakkain paikkani stadissa. Olen tehnyt albumin ja biisin nimeltä Hietaniemi. Hietaniemen hautausmaalla tuntee olevansa elossa keskellä vainajia. Olen sopinut sen kauniisiin maisemiin usein kävelypalavereita. Käyn siellä taiteilijakukkulalla ja pidän erityisesti pikkupolusta, jonka varrella on Mika Waltarin hauta.
Monella ystävälläni on työhuone Lapinlahden entisessä mielisairaalassa, ja paikka huokuu kulttuuria. Rakennuksessa on hauskoja kahviloita ja muuta kiinnostavaa pienyrittäjätoimintaa, kuten hävikkikukkakauppa. Lapinlahden kalliolta on moni hakenut elämänvoimaa – myös minä.