Matti Pyykkö
Matti Rönkä
Finnish
Helsinki on tämän kokoinen kiva kaupunki – ei tarvitse olla suurempi.
Kun kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä muutti Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1979, oli ilmassa juhlan tuntua. “Tulin armeijan puvussa junalla, etsiydyin asemalta Domukselle ja kävin ostamassa Tennispalatsin Anttilasta vuodevaatteita." Lapsuutensa Outokummussa, Pohjois-Karjalassa viettäneelle Röngälle siitä alkoi pitkä tutustumismatka, sillä hän ei tuntenut kaupunkia ennalta ja oli käynyt Helsingissä vain kaksi kertaa pikaisesti.
Röngän rakkaimmat alueet löytyvät Pohjois-Helsingistä, Tapanilan, Malmin ja Puistolan seuduilta. Tapanila on ollut kirjailijan koti jo lähemmäs 30 vuotta. “Elämänmuotoni on mukautunut tälle seudulle. Täältä löytyvät liikunta- ja urheilupaikat, kirjasto, juna ja tärkeilemätön naapurusto.”
Pohjois-Helsingissä majailee myös Röngän dekkareiden päähenkilö, yksityisetsivä Viktor Kärppä. “Kärpällä on toimisto Hakaniemessä, mutta hän asuu Tapanilassa ja hänellä on kiinteistöomistusta Tattarisuolla sekä teollisuushalli Suutarilassa. Dekkareissani varsinkin nämä korttelit ja seudut näkyvät ja maistuvat”, Rönkä kertoo.
Tapanilassa Rönkä nauttii myös siitä, että siellä on läsnä kerroksittain kaupunginosan pitkä historia. Kerroksia kertyy myös muualle Helsinkiin jatkuvasti. “Alueet muodistuvat hassusti, niitä rakennetaan uusiksi ja sitten niihin muuttaa uusia erilaisia sukupolvia. Totta kai voisin haikailla monen vanhan korttelin tai kadun varren perään, mutta tällaista kehitys on!”
Ylenpalttisesta urbaaniudesta ja sen tavoittelusta Rönkä ei silti innostu. “Helsinki on tämänkokoinen kiva kaupunki – ei tätä suurempi, eikä täällä ole ikuinen kesä.”
Your local guides
Simple liftup
Show image on the left
Off
Select any filter and click on Apply to see results
Sinne ilmoittauduin opiskelijaksi, sieltä hain tutkintotodistukseni. Se henki ja henkii edelleen järkähtämätöntä sivistystä sekä juhlii kulttuuria. Nykyisin käyn siellä harvoin, mutta säännöllisesti joku kaveri väittelee tai esitelmöi eläkkeelle jäädessään.
Ennen vanhaan etsin Tattarisuolta autonosia romuttamoista ja vähän myöhemmin rakennustarpeita Köyhien Stokkalta, eli nyt jo lopetetusta Helsingin Metallista ja Raudasta. Alueella on suosikkiautopajani Starcar System, jota pitää Erdal Karakaya, ja monta pikkufirmaa, joista löydän tarpeellista tavaraa ja palveluja. Tattarisuolle olen sijoittanut myös useita fiktiotapahtumia kirjoissani.
Peruskierrokseeni kuuluu Lentävän lehmän juustokauppa, sen jälkeen haen Liperin piirakoita ja kinkkusilppua.
Tapanila on ollut kotikyläni jo melkein 30 vuotta. Se tuoksuu savulle ja purulle. Kirjailija Leena Krohn määritteli, että Tapanilassa asuu arkkitehteja taloissa, joita he eivät enää muille suostu piirtämään. Leipomo Rönttösrouvassa tapaa enemmän näyttelijöitä ja käsikirjoittajia kuin Cannesissa.
Arkisen urheilukulttuurin pyhä paikka. Samaan aikaan valtavassa yhteisessä tilassa on treenaamassa raudanvääntäjä-äijiä, pikkuruisia voimistelijatyttöjä ja sekalaisia palloiluporukoita. Ja ilmassa leijuu historian pölyä, vanhalta Messuhalliajalta tai olympialaisten nyrkkeilystä.
Paloheinän ulkoilualueen hiihtoladuilla suosikkini on erityisesti peltolenkki joen varressa. Keskellä kaupunkia löytyy tällainen ylellisyys. Keväthangilla saattaa olla yhtä aikaa satoja, jopa tuhansia ihmisiä hiihtelemässä, hymy huulillaan.
Siellä voi syödä rauhassa ja pitkään. Tarjoilijat eivät pidä opeteltuja esitelmiä kuusenkerkkäjauheesta kevyesti friteeratulla ahvenensilmällä, vaan puolittain vinoilevat tuttavallisesti.
“Entiseltä nimeltään "Turkkilainen ravintola", ja sijainti määriteltiin "Myllypuron entiseksi Teboiliksi". Käyn lounaalla usein pohjoisten ja itäisten lähiöiden etnisissä ravintoloissa, ja tässä paikassa on somaa yritystä ja paljon makuja. Alkuruokapöytä on runsas ja maukas, ja salaatit koristeltu kurkku- ja meloniveistoksilla.