Jirina Alanko
Klaus Härö
Finnish
Hienointa Helsingissä ovat meren läheisyys ja valo.
Elokuvaohjaaja Klaus Härön suosikkipaikat Helsingissä linkittyvät vahvasti elokuvaan: hän on kuvannut suurimmassa osassa paikoista, jotka hän mainitsee itselleen merkityksellisiksi.
”Tarkastelen paikkoja usein elokuvan kannalta ja haen eheää miljöötä. Tarkoitan tällä sitä, että en esimerkiksi niinkään pohdi yhtä hienoa rakennusta vaan sitä, millaisessa ympäristössä rakennus sijaistee.”
Härö on asunut Helsingissä opiskeluaikoinaan 1990-luvulla, ja hänelle tärkeät paikat liittyvät myös muistoihin näiltä ajoilta – siihen, mitä nuori Klaus sai kokea Helsingissä, kun hän oli vaikutuksille altteimmillaan.
”Kun näin Bio Bristolissa Sound Of Music -elokuvan ja Maximissa E.T.-elokuvan, ne oikeasti muuttivat elämäni. Suren sitä, että Bristol on lopettanut.”
Myös meri on Härölle Helsingissä erityisen tärkeä.
”Asun itse Porvoossa, ja siellä on kyllä joki mutta ei merta.”
Meri sekä suhteellisen matala rakennuskanta saavat aikaan sen, että Helsingin valo on Härön mielestä aivan erityinen. Hän vertaa Helsinkiä naapurimaiden suurkaupunkeihin.
”Tukholma on kuninkaallinen, siellä on krumeluuria, ja Pietari on massiivinen ja komea. Mutta Helsinki on ulkosaaristossa sijaitseva merellinen kaupunki.”
Meri on suuressa roolissa myös Härön uudessa Rakkani merikapteeni -elokuvassa.
”Kun toin irlantilaiset näyttelijät Helsinkiin, he hämmästelivät juuri sitä valoa, joka täällä on.”
Härö käy nykyään töiden takia jatkuvasti Helsingissä ja voisi hyvin kuvitella asuvansa kaupungissa.
”Kruununhaassa, Ullanlinnassa tai Bulevardin alueella, olisihan siellä kivaa pyöriä.”
Your local guides
Lisää paikallisoppaiden vinkkejä
Select any filter and click on Apply to see results
Tämä elokuvateatteri on pieni ja intiimi mutta samalla arkkitehtonisesti mahtipontinen, majesteetillinen. Tykkään tämänkaltaisista teattereista: niihin mennään katsomaan elokuvia, ei tekemään mitään muuta. Olen ilokseni huomannut, että Helsinkiin on taas alkanut tulla lisää intiimejä yhden tai kahden salin teattereita uudenlaisella konseptilla.
Vilkkaan kadun varressa oleva paikka, jonne on palkitsevaa mennä hiljentymään, katsomaan itseään suurempien taiteilijoiden töitä ja pysähtyä miettimään. Vanhat taideteokset ovat kuin elokuvakohtauksia: usein niissä kerrotaan ihmisten välisestä kohtaamisesta ja kerrotaan tarina. Käyn tietoisesti tai tiedostamatta hakemassa Ateneumista inspiraatiota omiin elokuviini, usein työtovereiden kanssa.
Huom! Ateneum on parhaillaan suljettu remontin vuoksi. Museo avataan uudelleen alkuvuodesta 2023.
Katson usein miljöötä siltä kannalta, onko se kokonaisvaltaisesti ehyt. Miljöön täytyy jatkua ja olla 360-asteinen kokemus. Kansallisarkiston sali on sellainen. Tykkään kirjoista ja vanhoista miljöistä, ja siellä on vanhoja kirjoja triljoona. Enkä puhu nyt tukijana, sillä en ole tutkija, vaan nimenomaan tunnelmasta. Olen myös saanut kuvata Kansallisarkistossa elokuvaa, mikä on ollut suuri ilo.
Yksi hienoimmista asioista Helsingissä on se, että sieltä pääsee nopeasti pois. En tarkoita tätä naljaillen vaan siten, että keskustan sykkeestä voi siirtyä hetkessä luontoon: ensin olet urbaanissa ympäristössä ja viiden minuutin päästä kalliolla katsomassa merelle. Harakan saaresta pidän esimerkiksi siksi, että kuvasin siellä yli 20 vuotta sitten opiskelijaelokuvaa.
En ole erityisen tykästynyt ketjukahviloihin vaan arvostan vanhan liiton kahvilakonditorioita. Sellaisia, joista saa tavallista suomalaista kahvia ja pullaa, ei mitään lattea ja mustikkamuffinia. Ekberg on tällainen vanhan ajan kahvila, hienostunut helmi fantastisessa miljöössä. Toki on hienoa, että tulee uusia fuusiokahviloita, mutta niiden rinnalla pitää olla perinteisiä paikkoja – sellaisia kuin Pirjon pulla ja Pentin paakkelssi.
Fantastinen 360 asteen eheä ympäristö. Jos joku tulee viikoksi Helsinkiin ja kysyy, missä kannattaa käydä, sanon, että Suomenlinnassa. Itse asiassa vastaan samoin, vaikka joku tulisi tänne vain yhdeksi päiväksi, koska Suomenlinna on sen arvoinen. Minua kiehtoo se, että siellä ollaan muurien suojassa puutalojen ja puutarhojen keskellä, ikään kuin piilopaikassa.
Tässä vinkissä on itse asiassa kyse jostakin, joka on lähellä suosikkikahvilaani Ekbergiä. Helsinkiläisin ääni, jonka tiedän, on raitiovaunun ääni. Kiskojen ääni ja se, kun raitiovaunu pysähtyy, pling-ääni, kun painaa pysäytysnappia, ja se tunne mahassa, kun raitiovaunu liikkuu. Bussi ja metro palvelevat omaa tarkoitustaan mutta eivät yllä samaan helsinkiläisyyteen kuin ratikka. Suosikkipysäkkini on Bulevardilla, Ekbergin vieressä. Siitä voi jatkaa Fredrikinkadulle tai vaikka keskustaan päin.