viikki

neighborhood

Pornaistenniemen lintutorni

Vanhankaupunginlahti, Viikin pellot sekä Vantaanjoki muodostavat ainutlaatuisen luontokokonaisuuden aivan Helsingin keskellä. Alueen luontoon on myös helppo tutustua, sillä lahtea kiertävät valaistut ulkoilutiet ja lahdelle voi tähyillä lintutorneista.

Pornaistenniemelle pääsee kätevästi Arabian puolelta siltaa pitkin.

Viikin arboretum

Viikin arboretum, puulajipuisto, on perustettu vuonna 1969 pääasiassa dendrologian eli puulajitieteen tutkimusta ja opetusta varten. Samalla se on osa kaupungin erittäin suosittua Vanhankaupunginlahden ulkoilu- ja virkistysaluetta. Viikin arboretum on noin 20 hehtaarin suuruinen alue, jolla kasvaa sekä kotimaisia, että Suomessa menestyviä ulkomaisia puu- ja pensaslajeja. Ulkomaiset lajit ovat kotoisin pohjoiselta pallonpuoliskolta Suomea mahdollisimman paljon muistuttavilta alueilta. Nykyään alueella kasvaa noin 250 eri puu- ja pensaslajia.

Vanhankaupunginlahti

Vanhankaupunginlahti on ainutlaatuinen luonto-, kulttuuri- ja ulkoilualue lähes Helsingin sydämessä. Ruovikkoinen merenlahti on kansainvälisesti merkittävä lintuvesi, jota ympäröivät monimuotoiset, osin luonnontilaisen kaltaiset metsät. Alueella elää useita uhanalaisia tai harvinaisia lintu-, hyönteis-, lepakko- ja kääpälajeja. Luonnossa virkistäytymistä varten alueella on taukopaikkoja, lintutorneja ja piilokojuja. Laaja reittiverkosto muodostuu poluista ja kevyen liikenteen väylistä. Osa reiteistä on esteettömiä.

Kuusiluoto

Kuusiluoto on saari keskellä Vanhankaupunginselkää. Saari on yleistä virkistysaluetta ja sinne johtaa vähän yli kilometrin pituinen pitkospuureitti läpi Vanhankaupunginlahden suojelualueen laajan ruovikon. Luontoharrastajien yhdistys Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi ry on vuokrannut Kuusiluodon vanhan puuhuvilan.

Kuusiluoto on kaikkina vuodenaikoina kiehtova ja syrjäinen paikka keskellä kaupunkia. Saaressa aistii vanhan huvila-ajan, kesäsiirtoloiden ja ammattikalastajien henkeä. Kuusiluodossa käyskentelee kaikenlaisia kaupunkilaisia, lapsiperheitä eväsretkellä, geokätköilijöitä, lintuharrastajia ja onkijoita.

Kuusiluodon eteläpuolella siintää avara Vanhankaupunginselkä ja kaupungin profiili. Pohjoisessa ja idässä aukeaa lintuparatiisiksi kutsuttu Helsingin tärkein ja laajin luonnonsuojelualue.

Kuusiluodossa on lampaita kesäkuun alusta lokakuulle. Niille ei pidä syöttää eväitä, etteivät ne opi röyhkeän tuttavallisiksi tai saa liikaruoasta ähkyä.

Kuusiluodon lounaiskärjen laiturilta voi onkia ja uida omalla vastuulla. Laiturilta ei pidä hypätä veteen, avotulen tekeminen on myös kielletty.