Huhtikuussa 2015 Eevis Metsola jäi kerrasta koukkuun. Hän oli aina rakastanut silakkaa ruokakalana, mutta hetken päähänpistosta hän kokeili pyydystää sitä itse. Tästä kokeilusta sai alkunsa vapaa-ajan elämäntapa, jonka kunniaksi Eeviksen olkavarressa on viisi vuotta komeillut tatuoitu silakankuva.
Nyt 37-vuotiaan Eeviksen tarinaa voi käyttää esimerkkinä siitä, miten kalastus voi olla kenen tahansa urbaani harrastus.
”Kun keksin, että Helsingissähän voi kalastaa silakkaa, katsoin ensin aiheesta YouTube-videoita ja lueskelin nettiä. Sitten menin Lauttasaaren sillalle vähän vakoilemaan, mitä porukka tekee ja millaisilla välineillä ne kalastavat”, Eevis kertoo.
Aiempaa kalastuskokemusta Eeviksellä oli vain mato-ongen uittamisesta kouluikäisenä. Tiedustelutyö paljasti, että silakkaa kalastetaan litkalla. Simppelisti ilmaistuna litka on onki, jossa ei ole kohoa eikä syöttiä, vaan siimaan on kiinnitetty paljaita koukkuja tasaisin välein. Eevis lainasi isältään virvelin, kävi ostamassa litkan Clas Ohlsonin kalastusosastolta ja suuntasi Lauttasaaren sillalle. Vaikka naapurikalastaja opasti, ettei Eeviksen litka ole paras mahdollinen, kalaonni suosi heti.
”Ekalla kerralla sain sillä vähän omituisella litkallani seitsemän kalaa. Menin niiden kanssa kotiin, kunnes tajusin, että hetkinen, enhän mä osaa perata silakkaa!”
Apua löytyy YouTubesta
Mitä nykyihminen tekee, kun harrastus tyssää käytännön pulmaan? Menee tietysti YouTubeen. Eevis katsoi Jaakko Kolmosen videon, jonka opeilla hän sai seitsemän silakkaansa perattua kotonaan Suomenlinnassa.
”Hyvin hitaasti, mutta sain kuitenkin. Sitten mä söin ne tyytyväisenä. Nykyisin perkaisin samassa ajassa varmaankin 50 kalaa. Hirveää räveltämistähän se alkuun on, mutta vaikka lopputulos olisi pientä silppua, kyllä sitäkin voi syödä. Tekniikka kehittyy sitten tekemällä.”
Seuraavan litkansa Eevis osti sillalla saamansa vinkin perusteella Motonetistä. Siihen silakat tarttuivat vielä paremmin, ja se oli Eeviksen menoa. Vuosien varrella hän on koukuttanut kavereitaankin urbaanin silakanpyynnin iloon.
”On ihan supersiistiä, että pääkaupungissa pääsee lähiluontoon julkisilla kulkuvälineillä nauttimaan hyvästä harrastuksesta. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että kotikaupungissaan voi tehdä tällaisia asioita tosi pienellä kynnyksellä.”
Silakkaa sillalta, siikaa rannasta
Nykyisin kalastaminen rytmittää Eeviksen koko vuodenkiertoa Helsingissä. Jos talvella jäätilanne sallii, voi käydä pilkillä. Jäiden lähdöstä alkaa siikakausi, joka jatkuu huhti–toukokuuhun. Silloin välineinä ovat virveli ja pohjaonki. Erityisesti rakastamansa silakkakauden Eevis aloittaa huhtikuun alussa. Silakkaa saattaa litkalla nousta jopa juhannukseen asti. Parhaimmillaan sitä on tullut puolessatoista tunnissa sankotolkulla.
”Kesällä olen kalastellut pääasiassa ahvenia. Niitä saa Suomenlinnassa virvelillä. Syys–lokakuussa taas tulee uusi, lyhyempi silakkakausi, mutta silloin ei saa kovin isoja saaliita. Sen jälkeen alkaa olla niin sairaan pimeää, ettei työpäivän jälkeen enää viitsi mennä kalaan. Ja sitten alkaakin taas pilkkikausi.”
Salaisimpia ahvenapajiaan Suomenlinnasta Eevis ei halua paljastaa, mutta hän jakaa pari yleistä vinkkiä Helsingin ottipaikoista.
”Siika tulee keväällä syömään sukasmatoja, joita liikkuu hiekkaisissa tai soraisissa rannoissa. Niitä voi löytyä esimerkiksi Lauttasaaren etelärannoilta. Silakkaparvet taas liikkuvat aika syvällä, ja siksi Lauttasaaren siltakin on niin suosittu. Jos niitä haluaa onkia rannalta, täytyy olla tarpeeksi äkkisyvää.”
Missä ja miten Helsingissä saa kalastaa?
Eevis täsmentää aloittelijoille, ettei miltä tahansa sillalta saa onkia. Jos alla on vaikkapa veneväylä, voi käydä huonosti. Helsingissä on myös alueita, kuten Vanhankaupunginkoski, jonne vaaditaan erillinen kalastuslupa. Rauhoitusaikana sielläkään ei saa kalastaa. Sallitut apajat voi tarkistaa Helsingin kaupungin kalavesikartasta.
Silakanlitkaus, onkiminen ja pilkkiminen ovat Helsingissä jokamiehenoikeuksia. Niihin ei tarvita erillistä lupaa. Vieheellä kalastamiseen, kuten virvelin heittelyyn, vaaditaan 18–64-vuotiailta kalastonhoitomaksu. Eevis on itse hankkinut arsenaaliinsa erillisen luvan, jolla saa kalastaa useammalla vavalla. Tietoa erilaisista luvista ja niiden hinnoista löytyy Helsingin kaupungin sivuilta.
Kalastajan onni on aina kalan epäonni. Siksi Eevis muistuttaa vastuullisuudesta. Nykytiedon mukaan kalat kykenevät aistimaan kipua. Jo eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamisen.
”Oon tosi tarkka siitä, että kala pitää tainnuttaa ja verestää heti. En syö muuta lihaa kuin kalaa, joten ajattelen, että jos itse kalastan omaksi ruoaksi, tämä on ehkä armollisin tapa syödä eläintä. Toisaalta silakkakanta on niin vahva, että WWF:n suosituksenkin mukaan silakkaa pitäisi syödä paljon enemmän.”
Kalat ämpäriin ja metrolla kotiin
Ohikulkijakin näkee, että Lauttasaaren sillalla silakanlitkaajista on muodostunut omanlaisensa yhteisö. Eeviksen mukaan silakka on sosiaalinen kala: jos yksi silakka syö, koko parvi syö. Siksi kalastajienkaan ei tarvitse kilpailla keskenään.
”Tosi monenlaiset ihmiset ovat saman kalan perässä. Kuulee eri kieliä ja näkee kaikenikäistä väkeä. Lapset ja mummot kalastavat samalla sillalla. Aloittelijan kannattaa vaan mennä paikalle ja kysyä rohkeasti vinkkejä. Kaikki kyllä auttavat. Sitten vaan menee kalastusliikkeeseen, ja sielläkin neuvotaan tosi mielellään.”
Eevis on kehittänyt itselleen kalastussetin, joka on ihanteellinen urbaaniin ympäristöön. Hänellä on kokoonpainuvat virveli ja ämpäri, jotka mahtuvat huomiota herättämättä reppuun tai vaikka kangaskassiin. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun ämpäri täyttyy kalasta ja pitäisi päästä kotiin?
”Tuore kalahan ei haise mitenkään pahalta. Ihan tyytyväisenä oon metrossa, lautassa ja milloin missäkin liikkunut silakkaämpäri kourassa. Välillä voi tulla ihmettelyä, mutta helsinkiläiset ovat tottuneet, että täällä on kaikenlaista vipeltäjää. Jos oikein pahasti haisee kalalta, aina voi ottaa kaupunkipyörän, niin pääsee kotiin ulkoilmassa.”
Entä miten urbaani kalastaja sitten kotona valmistaa saaliinsa ateriaksi?
”Mulla on Muurikan sähkösavustin, joka on tosi hyvä. Viimeksi eilen savustin sillä siian. Tykkään myös graavata kalaa. Silakoista voin tehdä silakkapihvejä tai tomaattisia silakkarullia, jotka ovat superhyviä. Ahvenia yleensä paistan vaan pannulla voissa. Oikeastaan mikä tahansa kala on hyvää paistettuna voissa. Se toimii aina.”