Mitä yhteistä on maahan kaivetulla kuopalla ja uudella helsinkiläisellä trendibaarilla, josta saa artesaaniolutta ja muodikasta ruokaa?
Vastaus: molemmat ovat saunoja.
Suomen alueella on saunottu ainakin 10 000 vuotta. Ensimmäiset saunat olivat maahan kaivettuja kuoppia, ja 500-luvulla keksittiin maanpäällinen pihasauna. Tämän jälkeen saunomiseen ovat vaikuttaneet ihmisten muuttuvat mieltymykset, teknologinen kehitys ja esimerkiksi kaupungistuminen, kertoo Helsingin kaupungin erikoistutkija Ida Suolahti.
Saunaan on liittynyt Suomessa aina mytologiaa, mutta sillä on ollut ennen kaikkea käytännönläheinen merkitys: peseytyminen.
Saunassa saattoi hengähtää kiireen keskellä
Kun Helsinki oli nuori puutalokaupunki, monien talojen tiluksilla oli oma pihasauna. Teollistumisen myötä, 1800-luvun puolivälissä, väki lisääntyi. Tila alkoi loppua, eikä kaikilla työläisillä ollut mahdollisuutta käydä saunassa omassa pihapiirissä.
Kylpyhuoneita tai lämmintä vettä ei ollut juuri saatavilla, ja siksi alettiin rakentaa yleisiä saunoja, joissa ihmiset voisivat puhdistautua.
”Ne olivat halpoja saunoja, joihin pääsi pesulle työpäivän tai työviikon päätteeksi”, Suolahti sanoo.
Ihmisten elämä oli täynnä tekemistä: jos ei oltu töissä, tehtiin kotitöitä tai muuta hyödyllistä, esimerkiksi neulottiin.
”Sauna oli oikeastaan ainoa paikka, jossa vain oltiin. Väki kävi saunoissa myös kupattavana ja hierottavana. Sauna oli puhdistumisen, rentoutumisen ja hyvinvoinnin keskus.”
Kuppaus on vanha terveydenhoitomenetelmä, jossa haavojen ja niiden päälle asetettavien imukuppien alipaineen avulla poistetaan kehosta uskomusten mukaan pahaa tai sairasta verta.
Yleisten saunojen kulta aika ajoittui samaan vaiheeseen kuin Helsingin pahin asuntopula – toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulle.
Köyhyyden merkistä trendikkääksi ilmiöksi
1950- ja 1960-luvuilla syntyivät lähiöt, joiden asuntoihin rakennettiin kylpyhuoneet. Moniin taloyhtiöihin tuli asukkaiden käytössä oleva sähkösauna. Sen jälkeen kerrostaloasuntojen yksityiset saunat ovat yleistyneet.
Sähköllä, tai oikeastaan sähkövalolla, on ollut saunakulttuuriin kiinnostava vaikutus.
”Vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa sekasaunominen oli yleistä. Osasyy oli se, että saunoissa oli niin pimeää. Kun sähkövalot tulivat, saunomisesta tuli erilaista, valoisampaa.”
Yleisten saunojen tarve väheni, ja niistä tuli epämuodikkaita: julkisessa saunassa käyminen saattoi viestiä, ettei ihmisellä ollut varaa omaan kylpyhuoneeseen.
Yleiset saunat ovat Suomessa nykyisin melko harvinaisia, mutta kulttuuri elää edelleen muutamien korttelisaunojen voimin etenkin Helsingissä.
2000-luvun alkupuolella elettiin Suolahden mukaan pienimuotoista yleisten saunojen renessanssia. Korttelisaunakulttuuri oli taas muodikasta, ja sosiaalisesta saunomisesta tuli suosittua. Nyt ilmiö on jälleen nousussa.
Vuonna 2011 alkoi Helsingin mahdollisesti tunnetuimman yleisen saunan eli Löylyn suunnittelu, ja projekti valmistui vuonna 2015.
2010-luvun alkupuolella Helsingissä alettiin järjestää myös Helsinki Sauna Day -nimistä tapahtumaa, jossa kaikki halukkaat tavallisista kansalaisista hotelleihin ja ravintoloihin avasivat saunansa kaikille halukkaille yhden päivän ajaksi.
Suolahti näkee julkisten saunojen suosiossa kaipuuta menneisyyteen.
”Ehkä yleisten saunojen renessanssi on ollut nostalgiaa, paluuta lapsuuteen ja siihen, kun käytiin yhdessä saunassa ja jaettiin limpsapullo sisarusten kanssa.”
Sauna on Suolahden mukaan samaan aikaan sekä vanha että moderni rentoutumiskeino sekä miellyttävä tapa hoitaa sosiaalisia suhteita.
”Toisin kuin baarissa tai kahvilassa, saunassa on hiljaista ja rauhoittavaa. Moni käy saunassa ennen baariin menoa. Saunassa nollaaminen on kokonaisvaltaisempaa.”