Paikkoja joissa näkee luonnon eläimiä Helsingissä

Vanhankaupunginlahti bay area
Lead text
Luonnoneläimien tarkkailu on hauskaa koko perheen puuhaa. Helsinki suorastaan kuhisee elämää, kun osaa kurkistaa oikeaan paikkaan. Talvella lumeen jääneet jäljet tuovat havainnointiin vielä oman hauskuutensa. Kokosimme vinkkejä, joilla tässä hauskassa harrastuksessa pääsee alkuun.

Orava
Show in landscape format
Off

Seurasaaren oravat

Orava on Helsingin nimikkoeläin ja mukava tarkkailtava. Ne ovat usein tottuneet ihmiseen ja niitä voi nähdä joka puolella kaupunkia. Paras paikka oravan bongaamiseen on Seurasaari, joka on oraville oikea paratiisi.  Siellä myös oravien ruokinta suolattomilla pähkinöillä ja siemenillä on mahdollista, jolloin pörröhännän voi päästä näkemään vielä hivenen lähempää. 

Vanhankaupunginkosken saukot

Saukko, latinaksi Lutra lutra, on haastava havaittava, mutta sitäkin hauskempi seurattava, kun sellaisen katseellaan tavoittaa. Ylivoimaisesti paras paikka saukkobongaukseen on Vanhankaupungin koski,  jonka rannoilta löytyy todennäköisesti vähintäänkin saukon jälkiä. Saukot lienevät myös ainoat kalastajat, jotka saavat avoimesti uhmata "kaikenlainen kalastus kielletty" -kylttejä. Jos saukkoja ei näy, niin koskelta voi yhyttää "Suomen oman pingviinin", koskikaran.

Kaisaniemen kanit

Citykanit ovat monelle tuttuja vähintään lööpeistä ja tulleet Helsinkiin todennäköisesti jäädäkseen. Keskeisin paikka kaniinien tarkkailuun löytyy Kaisaniemen puistosta ja lähialueelta. Katseet puskiin ja pensaisiin! Jos nämä vikkelät pitkäkorvat eivät näyttäydy, niin ainakin niiden jälkiä löytyy kaikkialta. Kaisaniemen lisäksi kaikki kantakaupungin puistot ovat mahdollisia pupupaikkoja.

Viikin rusakot
Show in landscape format
Off

Viikin rusakot

Jos citykani tuntuu vieraalta, niin jäniseläimistä löytyy myös kotoperäisiä vaihtoehtoja: rusakko ja metsäjänis. Varsinkin rusakon voi nähdä melkeinpä missä tahansa kaupunkialueella, jossa se pärjää huomattavasti pienempää, metsissä viihtyvää serkkuaan paremmin. Paras paikka rusakoiden tarkkailuun löytyy Viikin ruohoisien peltojen suunnalta.  

Keskuspuiston pienpedot

Suurpedot ovat kaupungissa satunnaisia vaeltajia, mutta pienpetoja löytyy kaikkialta, missä niillä on luontaisia saaliseläimiä. Eniten luontaisia suojapaikkoja niille löytyy metsäisemmiltä alueilta. Helpoin paikka löytää niiden reviireille löytyy Keskuspuistosta. Pedot ovat kuitenkin hiljaisia, arkoja ja nopeita. Ne huomaavat ihmiset jo kaukaa. Usein niistä näkeekin vain jäljet. Tosin esimerkiksi lumikko voi tulla uteliaana kurkistamaan yllättävän lähelle, ennen kuin vilahtaa taas matkoihinsa.  

Töölönlahden sorsat

Linnut ovat ehkäpä helpoimmat eläimet tarkkailla. Onnistunut havainto on käytännössä varma, jos suuntaa sopivalle paikalle  ja rauhoittuu katsomaan ympäristöään. Paras paikka on aivan ydinkeskustan tuntumassa, jossa on Suomen merkittävin talvehtivien sinisorsien keskittymä. Kaupunki ja lintujen ystävät ovat ruokkineet sorsia Töölönlahdella ja Tokoinrannassa, ja alueella on ollut talviaikaan jopa yli 3000 sorsaa.  

Punatulkku
Show in landscape format
Off

Haltialan pikkulinnut

Jos ydinkeskustan sorsat, naakat ja kesykyyhkyt eivät tarjoa tarpeeksi haastetta, niin suunnaksi kannattaa ottaa Haltiala. Niskalan arboretum ja Haltialan aarniometsä tarjoavat kodin ja ruokaa monenlaisille pikkulinnuille. Helpoiten ne tavoittaa arboretumin polkujen varrelta löytyvältä ruokintapaikalta. Aarnimetsässä kannattaa puolestaan pysähtyä aivan hiljaa paikoilleen: viidessä minuutissa näkee, kuinka liikettä väistäneet metsän linnut palaavat paikoilleen.

Show image on the left
Off
Show created/updated
Off
Show in search dropdown
Off
Teaser text
Luonnoneläimien tarkkailu on hauskaa koko perheen puuhaa. Helsinki suorastaan kuhisee elämää, kun osaa kurkistaa oikeaan paikkaan. Talvella lumeen jääneet jäljet tuovat havainnointiin vielä oman hauskuutensa. Kokosimme seitsemän vinkkiä, joilla tässä hauskassa harrastuksessa pääsee alkuun.