
Suomalainen tv-sarja Metsien kätkemä vieraili äskettäin viidessä Helsingin luontokohteessa. Jokaisen on helppo tutustua reitteihin ja paikkoihin ohjelman tekijöiden jalanjäljillä. Ja kun kaikki on koluttu, kannattaa muistaa, että Helsingistä löytyy lisäksi kymmeniä ja kymmeniä muita kiehtovia luontokohteita.


Keskuspuisto
Helsingin keskuspuisto on Suomen suosituin metsä ja täynnä monia näkemisen arvoisia paikkoja. Metsien kätkemän jaksossa lähdetään liikkeelle Helsingin rautatieasemalta, ajetaan Kaisaniemen puiston läpi Linnunlauluun ja sieltä edelleen Laakson kautta keskuspuiston metsäisemmille seuduille. Puiston ytimessä pääsee ihastelemaan siirtolapuutarhoja ja nauttimaan kuusimetsän vilvoittavasta varjosta. Reitti jatkuu ohi Metsälän lemmikkien hautuumaan Paloheinään ja päättyy Haltialaan.

Niskala ja Haltialan aarniometsä
Niskalassa on kolmekin näkemisen arvoista paikkaa. Erämaisin ja pääkaupungin sisällä jopa yllättävä on Haltialan aarnimetsä, jossa pääsee maistamaan vanhan kuusikon synkeän kaunista tunnelmaa ja kulkemaan pitkospuita. Eksoottisempaa metsää esittelee taasen Niskalan arboretum, jonne on koottu puulajeja eri puolilta maailmaa. Maaseudun tunnelmaa puolestaan pääsee maistamaan Haltialan tilalla, jossa on maatilan eläinten ja viljelyn lisäksi myös mukava kahvila.

Vantaanjoki
Vantaanjoki on jokaiselle tuttu nimeltä, mutta aivan liian harva on kokenut sen vesiltä käsin. Joki on melottavissa ja vieläpä melontakohteena hyvin helppo. Rantamaisemia ihastellessa ei taas arvaisi olevansa niin lähellä Suomen vilkkaimpia väyliä. Rantaan pääsee pitämään taukoa esimerkiksi Tapaninvainion uimarannan kohdalla. Vanhankaupungin koski ei ole melottavissa alas, ja viimeinen paikka rantautua on aivan kosken niskalla, jossa mekin nousimme rantaan.

Lammassaari
Tämä Vanhankaupunginlahden helmi on yksi Helsingin instagrammatuimmista paikoista. Vuonna 2018 valmistuneet uudet leveät pitkokset ja esteettömät näköalatasanteen nostivat paikan vielä aivan uudelle tasolle. Jos Suomen kauneimpia polkuja pitäisi nimetä, niin tässä on paikka, joka siinä listalla ansaitsisi ehdottomasti olla. Lammassaarta voi suositella etenkin lapsiperheille päiväretkikohteena, se on helppo lähestyä ja kulkea, sopivan kokoinen ja tietysti jännä. Toimii myös lintubongareille.

Vallisaari
Vanha sotilassaari, sen karmaisevatkin tarinat ja uskomattoman kaunis, monipuolinen luonto olivat jakson itseoikeutettu huipennus. Kuolemanlaakso hyytävä tarina suuresta räjähdyksestä nostaa niskakarvat pystyyn. Leppoisampaa Vallisaarta esittelevät puolestaan vehreiden lehtipuiden reunustamat kujat. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka on myös Kustaanmiekan näköalatasanne, josta avautuu kaunis maisema merelle ja Suomenlinnan suuntaan. Koko Vallisaaren itseoikeutettu kruunu on Aleksanterin patteri. Sen näköalatasanneteen maisemassa ymmärtää, kuinka lähellä uskomattoman rikas luonto on Helsingin vilkkaimman ydinkeskustan elämää - todellinen luontopääkaupunki. Vesibussit liikennöivät Vallisaareen kesäaikaan Kauppatorilta.