Timo Santala

Finnish

Helsingissä parasta on positiivinen outous

Sanon ulkomaisille vieraille aina, että Helsinki ei ole paikka, johon tullaan katsomaan nähtävyyksiä. Tänne tullaan elämään ja kokemaan. Helsingin parhaat paikat eivät ole näkyvillä tai keskustassa. Ne pitää löytää.” 

Muun muassa ruoka-ammattilaisena ja tapahtumajärjestäjänä tunnetusta Timo Santalasta Helsinki on sopivan kokoinen kaupunki. Se on välttänyt suurkaupungin haasteet, kuten saasteet, ruuhkat ja pitkät välimatkat, mutta tapahtumia ja kulttuurielämää on paljon.  

Parasta Helsingissä on Santalan mielestä luonnonläheisyys ja positiivinen outous. ”Sompasauna tiivistää paljon. On vaikea kuvitella sellaista minnekään muualle. Tuntemattomat ihmiset tulevat yhdessä alasti joutomaalle rakennettuun koppiin hikoilemaan.” 

Santala syntyi Helsingissä mutta kasvoi Lappeenrannassa. Pääkaupunkiin hän palasi 16-vuotiaana aloittaessaan Kallion lukion. 

”Jos joku kysyy Suomessa, mistä olen kotoisin, sanon, että Lappeenrannasta. Kun joku kysyy samaa ulkomailla, sanon, että Helsingistä.” 

Kaupunkiin vasta muuttaneelle Helsinki ei auennut helposti. Vielä nykyäänkin Santala ajattelee, että Helsingin parhaat paikat eivät ole itsestään selviä. Yksi kaupungin helmistä on hänen mielestään sen saaristo, esimerkiksi Villingin Kristallilahti.  

”Harva on koskaan kuullutkaan siitä, vaikka se on Helsingin kauneimpia paikkoja. Tykkään siitä, että kaupunki ei ole loppuun kaluttu vuosienkaan päästä.” 

 ”Yhteisöllisyys on valtava voimavara” 

Santala on We Love Helsinki -yhteisön perustaja. Hän on myös tapahtumajärjestäjä, luova konseptisuunnittelija ja konsultti. Yhdeksän vuotta sitten Santala perusti ystäviensä Antti Tuomolan ja Olli Sirénin kanssa Ravintolapäivän. 

Santala pitää tärkeänä sitä, että kaupungissa on ruohonjuuritason tapahtumia ja että uusille ideoille sanotaan mieluummin kyllä kuin ei.  

”Yhteisöllisyys on valtava voimavara. Se, että Helsingissä on aktiivisia kaupunkilaisia, tekee kaupungista kaikille paremman paikan elää. Rajoittamalla ja kieltämällä se voimavara jätetään käyttämättä.” 

Santala näkee sanojensa mukaan luontaisesti ideoiden potentiaalin ja ajattelee isoa kuvaa. Ravintolapäivä olisi voinut jäädä kaverusten pyöräbaariksi, mutta se laajeni kansainväliseksi ruokakarnevaaliksi. 

Ajattelin, että jos minä haluan tätä, muutkin varmaan haluavat jotain samantyylistä. Pian ravintoloita oli tuhansia.” 

FAKTA
Timo Santala 

Ikä: 39 
Ammatti: Ruoka-asiantuntija, tapahtumajärjestäjä, konseptisuunnittelija, valokuvaaja, toimittaja ja dj 
Asuinpaikka: Kumpula 
Tätä et tiennyt minusta: Rakastan hyvää ruokaa ja juomaa melkein kaikissa sen muodoissa leivän päälle paistetusta mateen maksasta Saimaalla itse savustettuihin muikuihin. Syön sekä eläimistä, että kasviksista kaiken, niin vastateurastetun karitsan sydämen ja maksan raakana Etiopian vuoristoylängöllä kuin sitruunalla ja suolalla maustetut lampaanaivot pikkukujalla Istanbulin yössä. Kerään myös paljon ruokaa luonnosta erilaisista kasveista ja marjoista sieniin. Ruuanlaitto on minulle tapa rentoutua ja päästä irti ajatuksista. Hyviä makuja on paljon, mutta perulainen ceviche, vietnamilainen pho-keitto ja port-viini herkistävät usein. On kuitenkin yksi asia, jonka mausta en pidä: Olut.

Your local guides