Meiju Niskala
On tärkeää, että kaupungissa tulee yllätetyksi.
”Helsingissä parasta on meri. Se liikkuu, yhdistää ja muistuttaa koko ajan uusista mahdollisuuksista. Se oli olemassa jo ennen lentokoneita. Meri on linkki jonnekin muualle, mahdollisuus seikkailuun.”
Kun taiteilija Meiju Niskala muutti Helsinkiin vuonna 2006, hän kiipesi usein Olympiastadionin torniin katselemaan kaupunkia. Korkealta kaiken näki hyvin. ”Yritin sieltä katsottuna ymmärtää kaupunkia, nähdä sen laajemmin.”
Niskala on kotoisin Keski-Suomesta, mutta hän muutti Helsinkiin Turusta. Hän pitää pääkaupungissa Katajanokan kauniista arkkitehtuurista, kukkaistutuksista ja kasvitieteellisistä puutarhoista. Parasta Helsingissä on jatkuvasti iholla oleva meri. Niskala tulee onnelliseksi joka kerta, kun hän kävelee 20 minuutin matkan kotoaan työhuoneelle. Reitti kulkee pitkin meren rantaa, eikä sen varrella tule vastaan montaakaan ihmistä.
”Silloin tulee voimakkaasti sellainen olo, että tämä kaikki on minua ja tätä hetkeä varten. Kaupungista pitää löytää hetkiä ja tiloja, joissa tuntuu siltä.”
Niskala kaipaa kotikaupungiltaan sopivassa suhteessa tuttuja paikkoja ja yllätyksiä. ”Käytämme kaupunkia helposti niin, että kun haluamme kahvia, menemme kahvilaan. On äärimmäisen tärkeää, että kaupungissa tulee myös yllätetyksi. Pidin hirveästi esimerkiksi juhannuksista, joina Helsinki oli ihan hiljainen ja sen olivat vallanneet vain skeittarit.”
”Kaupungin tiivistäminen ei ole itseisarvo”
Niskala on tehnyt osallistavia taideteoksia esimerkiksi Helsinkiin ja Turkuun. Hänestä on tärkeää, että Helsingissä on monipuolisesti erilaisia alueita, jotka kertovat omasta ajastaan: vanha Eira, Särkiniemen mökkikylä, Tapanilan puutaloalue, värikäs Pikku Huopalahti ja Munkkivuoren vanhat lehmukset.
”Toivon, että monipuolisuudelle annetaan tilaa hengittää. En kannata kaupungin tiivistämistä itseisarvona.” Niskalan Helsinki-suhde kiteytyy hyvin lauseeseen: minun tapani elää ei ole ainoa tapa elää. Hänestä on tärkeää kohdata arjessa erilaisia ihmisiä ja ympäristöjä ja suhtautua niihin uteliaisuudella. Kun Niskala asui Kalliossa, hän kävi joskus istumassa Sörnäisten senioritalon pihalla.
”Erilaisia ihmisiä tapaamalla voin oppia enemmän ihmisistä ja elämästä. On tärkeää, että kaupungissa on sekä himofillaroitsijoita että ihmisiä, jotka kulkevat hitaasti rollaattorilla. Se muistuttaa ihmisyyden monipuolisuudesta.”
FAKTA
Meiju Niskala
Ikä: 41
Ammatti: Taiteilija, kirjailija
Asuinpaikka: Helsinki
Tätä et tiennyt minusta: Minulla on mökillä terapialampaita, kanoja ja järkyttävän iso puutarha. Yhden kanan nimi on Geeli-Jari, toisen Eiran Birgitta. Ne ovat hyvin erilaisia mutta bestiksiä.
Kallion kirjasto on pysynyt vuodesta toiseen ihanana. Pyrin vierailemaan siellä parin viikon välein. Vieressäni lehtihyllyllä voi olla ihminen, jolla on ihan toisenlainen elämäntarina kuin minulla. Kaikkoan nopeasti paikoista, joissa vain yhdenlainen olemisen tapa on suosittu.
Kehitysvammaisia työllistävä Ipi-kahvila on äärimmäisen iso arvoteko. On tärkeää tuoda näkyväksi erilaisuutta, joka liittyy vaikkapa kehitysvammaisuuteen. Äitini oli psykiatrisen sairaalan opettaja ja isä kuurojen opettaja. Erilaisuus on aina ollut minulle voimakas osa elämää ja olen kasvanut sen sisällä. Erilaisuuden kohtaaminen on tärkeää, koska muuten ei kehity koskaan ihmisenä.
Koivusaaren metroasemalta pääsee yhtäkkiä keskelle luontoa. Tulen joka kerta hirveän haikeaksi, kun ajattelen, että lumoava alue rakennetaan pian tukkoon. En pidä kaupungin tiivistämisestä itseisarvona. Keskusta ei saa alkaa hyperventiloida. Kaupungissa pitää olla paikkoja, jotka hengittävät tiivisti, ja paikkoja, jotka hengittävät rauhallisesti.
Kulosaaren hautausmaa, Kulosaaren pieni vanha hautausmaa on kiinnostava paikka. Hautausmaat ovat merkittäviä hektisessä ympäristössä, koska niissä tajuaa, että on vain yksi osa kaikkea.
Yritän löytää kaupungista paikkoja, jotka eivät ole vielä valloitettuja tai joita ei ole merkitty karttaan. Lahdenväylän kainalossa olevat Vanhankaupungin kirkon perustukset ovat vielä aika valloittamaton paikka.