Liikkuminen Helsingissä - tutustu kaupunkiin vastuullisesti

Cyclist on a bridge.
Lead text
Kestävän elämän kannalta paras aktiviteetti on sellainen, jossa liikutaan mahdollisimman paljon omin voimin. Tee pyörällä retki rantoja pitkin tai tutustu kaupunkiin opastetulla kävelykierroksella.

”Ilmaston ja kestävyysnäkökulman kannalta parhaat aktiviteetit ovat aina sellaisia, jotka tehdään omin lihasvoimin, eikä esimerkiksi erilaisten moottorihärpäkkeiden avulla”, toteaa Demos Helsingin vanhempi asiantuntija Satu Lähteenoja.

Vastuullisessa tekemissä olennaista on se, mitä käytännössä tehdään sekä se, millä tavalla aktiviteettien äärelle saavutaan.

Erilaiset luontoretket pyörällä, kävellen tai vaikkapa julkisia liikennevälineitä hyödyntäen kuuluvat hyviin aktiviteetteihin. Lähteenojan mukaan aktiviteetteja järjestävien yritysten sekä niihin osallistuvien vierailijoiden olisi hyvä huomioida myös se, miten retkelle saavutaan.

”Tarvitaanko sitä varten oma auto vai onko paikalle järjestetty esimerkiksi yhteiskuljetus? Jos perille pääsee julkisilla liikennevälineillä, pitää huomioida myös aikataulut. Nuuksion kansallispuistoon saattaa päästä bussilla vain kerran tunnissa, jolloin retken aloitus on tärkeää ajoittaa sen mukaan.”

Iso asia retkien ja tekemisten valinnassa on myös se, miten läheltä tai kaukaa ne löytyvät.

”Kannustan ihmisiä lähimatkailuun. Omilta kotinurkilta voi löytyä elämyksiä, joita ei ole koskaan aiemmin kokeillut”, Satu Lähteenoja muistuttaa.

Pyörällä pääsee helposti Keskuspuistoon
Show in landscape format
Off

Helsingissä luonto on aina lähellä

Suurelle osalle helsinkiläisistä eväsretkelle sopiva metsä on aivan kodin vieressä; jopa 40 prosenttia Helsingin maa-alasta on kaupungin omia viheralueita. Uimarannallekin monet voivat tepastella vaikkapa aamutakissa kotiovelta: Helsingissä on 123 kilometriä rantaviivaa ja 25 yleistä uimarantaa.

Luontoon pääsee Helsingissä siis helposti –pitkästi patikoimaan tai vain lyhyesti piipahtamaan.

Metsäihmisten yksi suosikkikohteista on kaupunkia etelä-pohjoissuunnassa halkova Keskuspuisto, jota kutsutaan myös “Stadin keuhkoiksi”. Se tarjoaa happirikkaita elämyksiä kaikenikäisille ja kaikkina vuodenaikoina. Viime aikoina supersuosion ovat keränneet kimpassa tehdyt polkujuoksuretket. Lintubongarit nauttivat puolestaan Vanhankaupunginlahden ja Vuosaaren luontoalueista.

Helsingin rannoille suunnataan erityisesti kesällä, mutta meren äärelle kannattaa lähteä talvellakin. Talviuinti on kestävä valinta, ja siihen riittää Helsingissä lukuisia paikkoja. Jäiseen veteen voi pulahtaa niin saunan yhteydessä kuin “kylmiltäänkin”, jolloin tarjolla on avonaisen avannon lisäksi vain pukukoppi. Jos hyinen vesi ei innosta, on moniin saariin ihana lähteä vaikkapa vain talviselle kävelylle.

Half a dozen Lupins stand on a grassy bank in the foreground, while a metro train passes by on the left of the picture under a sunny, blue sky.
Show in landscape format
Off

Jo itse matka on elämys

Purjehtijoilla on tapana sanoa, että veneessä he ovat aina perillä. Sanonnassa piilee viisaus – matkan tekeminen voi olla se suurin elämys.

Samalla idealla voi lähteä hakemaan elämyksiä myös muilla liikennevälineillä – ja ennen kaikkea kestävillä vaihtoehdoilla. Helsingissä on helppoa tehdä kaupunkiseikkailuja joukkoliikenteen avulla. Junilla, raitiovaunuilla, lautoilla, busseilla ja metrolla pääsee niin lentokentälle, luonnonsuojelualueille kuin vaikkapa Suomenlinnaan. Reittioppaan avulla voi suunnitella, miten matka sujuu jouhevimmin ja ilman turhia odotteluja.

Helsingin kaupunkipyörät ovat keränneet ennennäkemättömän suosion, ja niiden käyttöaste on maailman korkein. Helppo ja kätevä systeemi laajenee jatkuvasti, ja keltaisella fillarilla pääsee jo lähes mihin tahansa. Testauksen arvoisia reittejä ovat muun muassa Baana, joka kuljettaa Kiasmalta Ruoholahteen sekä rantareitti Kauppatorilta Suvilahteen ja Teurastamolle. Näiden lisäksi kaupungissa riittää valtavasti poljettavaa, sillä Helsingissä on pyöräteitä yhteensä 1200 kilometriä.

Melontaa Vuosaaressa
Show in landscape format
Off

Opastetut kierrokset ohjaavat puistoon tai merelle

Opastetuilla kierroksilla kaupunkiin löytyy aina uusia näkökulmia ja oivalluksia. Helsingistä löytyy monia inspiroivia ja kestäviä retkiä, jotka vievät niin urbaaneihin kuin luonnonläheisiin ympäristöihin. Ohjattuja luontoretkiä löytää myös Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenterista.

Urbaanin retken ystäville sopii esimerkiksi opastettu design-kävely Helsinki Design Districtin kortteleihin. Leppoisa ja vastuullinen vaihtoehto on myös lähteä kiertämään stadilaisten suosikkipaikkoja julkisilla liikennevälineillä.

Title
Esimerkkejä ohjatuista aktiviteetteja Helsingissä
Show image on the left
Off
Show created/updated
Off
Show in search dropdown
Off
Teaser text
Kestävän elämän kannalta paras aktiviteetti on sellainen, jossa liikutaan mahdollisimman paljon omin voimin. Tee pyörällä retki rantoja pitkin tai tutustu kaupunkiin opastetulla kävelykierroksella.