Perinneruoka

Sea Horse

Suomalaista ravintolakulttuuria henkivä ravintola Sea Horse, tunnettu myös nimellä Sikala, on toiminut jo vuodesta 1934.

Suomalaisia herkkuja paistetuista silakoista vorschmackiin ja sillilautasesta wieninleikkeeseen on valmistettu yli 80 vuoden ajan.

Kapteeninkadun merihevonen on vuosikymmenten ajan toiminut maamerkkinä ympäristön asukkaille, merimiehille ja eri alojen kulttuuripersoonallisuuksille. Sea Horsessa tehdään historiaa joka päivä.

Salve

Ravintola Salve on kiinteä osa Kampin ja erityisesti Hietalahden historiaa. Ravintolan kunniakas taival alkoi pienestä kioskista, jonka luukusta myytiin ruokaa ja tupakkaa lähinnä merimiehille jo vuonna 1897.

Pitkästä ja värikkäästä historiastaan huolimatta Salve elää vahvasti ajan hermolla. Kuuluisat ja ehkäpä maan parhaat silakat sekä merimiesten kulta-ajoilta säilynyt Salven pannu ovat edelleen listalla - mitä nyt joku nykyään heittelee joukkoon silmänlumeeksi vihanneksiakin.

Ravintola Zetor

Zetor tarjoaa reilua ruokaa ja jäljittelemätöntä meininkiä Kaivopihalla, Helsingin ydinkeskustassa. Traktorien kupeessa kelpaa haukata hiukopalaa tai nostella kursailematta kuppia. Zetorin ruokalista ja juomalista henkivät suomalaisuutta: tuttuja klassikoita ja maaseudun inspiroimia erikoisuuksia.

Ravintola Savoy

Ravintola Savoy on kuulunut helsinkiläisen ravintolamaailman ehdottomiin huippuihin 1930-luvulta asti. Marsalkka Mannerheim oli sen tunnetuimpia asiakkaita, ja Marskin suosikit ovat edelleen ruokalistalla, kuten esim. vorschmack.

Savoy perustettiin vuonna 1937, ja uuden ravintolan suunnittelijoiksi valittiin arkkitehdit Aino ja Alvar Aalto. Savoyn sisustus noudattaa edelleen Aaltojen alkuperäistä suunnitelmaa, joka jakaa tilan tunnelmalliseen ravintolasaliin sekä sitä kolmelta puolelta ympäröiviin terasseihin. Sisustuksessa näkyy Aaltojen mieltymys puhdaslinjaisiin ja toimiviin kalusteisiin sekä laadukkaisiin luonnonmateriaaleihin. Tammikuussa 2020 ravintola kunnostettiin ja remontoitiin yhteistyössä Artekin, Helsingin Kaupunginmuseon ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.

Ravintola Lehtovaara

Ravintola Lehtovaara on yksi Helsingin tunnetuimmista klassikkoravintoloista. Lehtovaara on läpi vuosikymmenten tullut tunnetuksi korkeatasoisen suomalaisen ja kansainvälisen ruuan tarjoajana. Vuosien mittaan Lehtovaara on saanut myös useita kunnianosoituksia. Ravintolassa on myös suosittu, ympäri vuoden avoinna oleva lasiterassi.

Ravintola Lasipalatsi

30-luvun funkkistyyliin entisöity ravintola on yleisilmeeltään ilmava, valoisa ja selkeä. Ravintola Lasipalatsi tarjoaa suosittujen klassikkoannosten lisäksi kunkin vuodenajan herkkuja silloin kun ne ovat parhaimmillaan. Menussa näkyvä suomalaisuus korostuu myös raaka-aineiden valinnassa.

Lappi Ravintola

Mutkaton Lappi-henkinen ravintola Helsingin keskustassa. Kotimaiset, puhtaat ja tuoreet raaka-aineet takaavat aidon makunautinnon.

Lappi Ravintolan baari, Kelonkolo, on miellyttävä pieni baari ravintolan yhteydessä.