Puisto

Selkämerenpuisto

Selkämerenpuisto sijaitsee Jätkäsaaressa. Puistossa on mm. leikkialue ja pallokenttä. Lisäksi puiston pohjoisosassa sijaitsee rauhallinen oleskelupaikka, jossa on pensailla jäsenneltyjä kukkatarhoja.

Peukaloisenpuisto

Peukaloisenpuistossa Peukaloisentien varrella on pienehkö oleskelupuisto. Merkittävää siellä on näyttävä perennaryhmä, joka oli osa koealuetta. Helsingin puistoihin alettiin 1990-luvulla lisätä perennaryhmiä, eli monivuotisten kukkivien kasvien ryhmiä. Puistossa on perennaryhmästä infotaulu.

Lastenlehdon puisto

Lastenlehdon puisto, jota satunnaisesti myös Kolmiopuistoksi kutsutaan, on kolmion muotoinen puisto Kampissa. Puistossa sijaitsee mm. lasten leikkipaikka sekä pronssinen jäljennös Emil Cedercreutzin veistoksesta Arcum Tendit Apollo (Joustansa jännittävä Apollo, 1924) joka sijoitettiin puistoon vuonna 2001.