Korut

Kalevala Outlet & Experience

Kalevala Outlet & Experience -myymälä Konalassa kutsuu näkemään ja kokemaan uuden Kalevalan ja valan kotimaiselle käsityölle.

Myymälässä on laaja kattaus nykyistä Kalevala-mallistoa sekä vaihteleva valikoima vanhempia, tuotannosta jo poistuneita koruaarteita houkuttelevin hinnoin. Myyntiin tuodaan ensimmäistä kertaa myös II-laatuisia koruja.

Korujen lisäksi myös niiden tekeminen on myymälässä vahvasti läsnä, tehdäänhän korut samassa rakennuksessa. Myymälästä avautuva näkymä ison lasi-ikkunan kautta seppien saliin antaa kävijälle mahdollisuuden aistia tehtaan tunnelmaa ja nähdä kultasepät työn touhussa. Myymälässä on myös kultasepän pöytä, jonka ääressä saattaa nähdä koruvalmistuksen ammattilaisen työnsä parissa.

Kalevala Koru flagship store sijaitsee Keskuskadulla Helsingin keskustassa.

Lindroos

Lindroos on vuonna 1887 perustettu kello- ja kultasepänliike jonka pitkät perinteet näkyvät tinkimättömässä laadussa niin palvelussa kuin korkeatasoisissa tuotteissa.

Nest Factory

Nest Factory on lifestyle-liike, jonka maailmalta tuodusta, kausittain vaihtuvasta mallistosta löytyy niin vaatteita ja koruja, kuin myös tekstiilejä, huonekaluja ja taidetta.

Nest Factory toimii Korkeavuorenkadulla yhdessä LuluRoxin ja Rowan Essentialsin kanssa samassa liiketilassa, Nest Helsinki.