sisustus

Casalight

Valaisinmyymälä kauppakeskus Lanternassa, jonka valikoimaan kuuluu designvalaisimia kotiin ja toimistoon, sekä kodinvalaisimia että kiskovalaisimia. Casalight tuo maahan valaisimia eurooppalaisilta valmistajilta.

Cover Story Maalistudio

Cover Story Maalistudio tuo kodin tärkeimmän sisustustuotteen keskustan kivijalkaan.

Cover Story on alkuvuodesta 2021 perustettu kotimainen maalibrändi, jolle maalaaminen ei ole remontointia vaan sisustamista. Cover Storyn sisätilojen seinä- ja kattomaalit ovat 100% muovittomia, vesiohenteisia ja VOC-vapaita. Värikarttaan on kuratoitu 38 sävyä, joilla onnistuu varmasti. Maalistudion myymälästä löytyy kaikki mitä maalaamiseen tarvitsee - sävymallit, maalit sekä kestävät maalaustarvikkeet.

Ei ole yhdentekevää, millä itsensä ympäröi - olipa kyse sitten ihmisistä, ajatuksista tai väreistä. Cover Story kannustaa ympäröimään itsemme hyvällä.

Unnew

Unnew on sisustukseen ja huonekaluihin keskittynyt second hand -liike Helsingin Punavuoressa. Myynnissä on kaikkea sisustukseen, Arabian kulhoista Artekin jakkaroihin. Second hand myymälän ohessa toimii myös kahvila jonka valikoimasta löytyy mm. itsetehtyjä leivonnaisia sekä salaatteja.

Mosa Interiors

Mosa Interiors on tunnelmallinen ja boheemi lifestyle-liike Helsingin Tapanilassa. Myymälän valikoimasta löydät mm. sisustustekstiilit, piensisustustuotteet, valaisimet, huonekalut, astiat ja ruoanvalmistusvälineet tunnetuilta tuotemerkeiltä. Lisäksi Deli-osasto on täynnä mitä ihanampia herkkuja sekä mausteita ja öljyjä.

Joutsen Brand Store

Joutsen Finland Oy on maailman pohjoisin untuvatuotteiden valmistaja, yli 80-vuoden kokemuksella. Joutsen valmistaa untuvatakkeja ja vuodevaatteita joiden laatu on tunnustettu myös kotimaan rajojen ulkopuolella.

Joutsen-tuotteissa käytetty untuva syntyy lihatuotannon sivutuotteena, ja hankitaan suoraan tunnetuilta tuottajilta pääosin Espanjasta ja Ranskasta. Höyhenten alkuperä on myös jäljitettävissä eränumeron perusteella. Tuotteet valmistetaan pääsääntöisesti Suomessa Riihimäellä sekä Virossa. Joutsenella on ainoana alallaan oikeus käyttää Allergia, iho- ja astmaliiton myöntämää Allergiatunnusta.

Charwinette

Charwinette Yrjönkadulla on vintageliike jossa on viinibaari, ja joka toimii myös tapahtumapaikkana.

Stailausta, vaatteiden vuokrausta, sisustussuunnittelua, joogaa, burleskitunteja, energiahoitoja jne.

Lokal Aleksi Shop

Uusi Lokal Aleksi myymälä sijaitsee historiallisessa rakennuksessa Aleksanterinkatu 13:sta. Myymälässä on esillä koko Lokalin valikoima käsinpoimittuja kodin tuotteita jotka edustavat Lokalin ydintä. Vahvasti paikallista käsityötä ja kestävää muotoilua painottava valikoimaa täydentävät käsityöläisten tuotteet sekä valikoima uniikkeja taideteoksia.

Uusi liike on osa Lokalin emoyhtiön Glasshouse Helsinki Oy:n uudenlaista myymäläkonseptia Aleksanterinkatu 13:sta.

Lanterna Kauppakeskus

Kauppakeskus Lanterna on sisustajan ja remontoijan pieni ihmemaa idässä. Kiinnostavia huonekaluliikkeitä, sisustuksen erikoiskauppoja sekä täyden valikoiman rautakauppa saman katon alla Roihupellossa.

Lanternasta löytyy Aitokaluste, Asko, Casalight, Finnlandia, Isku, Jysk, Keittiömaailma, Kodin1, K-Rauta, Kruunukaluste, Laatukeittiöt, Masku, Metropoli, Rusta, Sotka sekä Vepsäläinen. Lisäksi Hesburger.