Kortteliravintoloissa pääsee maistelemaan suomalaisia klassikkoannoksia. Niiden tarjoama ruoka on yleensä kotoisaa, täyttävää ja tietyllä tapaa arkista. Ravintoloilla on myös monesti jokin ikoniseksi muodostunut annos, joka on pysynyt listalla vuosikymmenten ajan.
Näissä paikoissa aika saattaa olla pysähtynyt mutta asiakaskunta ei. Kortteliravintolat ovat osa modernia helsinkiläistä ravintolakulttuuria: myös nuori sukupolvi on löytänyt tiensä tunnelmallisiin kohtaamispaikkoihin.
Kolme Kruunun klassikot
Liisanbaarina aloittanut ravintola remontoitiin ruokalistaa myöten vuonna 1952, jolloin paikka sai nimen Kolme Kruunua.
Ravintolan listalta löytyvät lihapullat, paistetut silakat ja tuhti pyttipannu ovat jokaiselle suomalaiselle tuttuja ruokia.
Pyttipannu on perinteisesti koottu ruoantähteistä: perunasta, sipulista ja jostain kaapista löytyvästä lihasta, jotka paistetaan pannulla. Kolmessa Kruunussa pyttipannu tarjoillaan palvikinkun ja paistetun kananmunan kera.
Lihapullat liitetään monesti ruotsalaisuuteen, mutta ne ovat myös suomalaisten lempiruokaa. Parhaalta ne maistuvat suomalaisten mielestä yleensä ruskean kastikkeen kera ja mehukkaiksi jätettyinä.
Niin ne tarjoillaan myös Kolmessa Kruunussa, jonka lihapullat on valittu aikanaan Helsingin parhaiksi. Ne tarjoillaan kastikkeen, runsaan mustapippurin, perunamuusin sekä etikkakurkkujen ja -punajuuren kanssa. Urbaanin legendan mukaan lihapullataikinassa käytetään anjovista.
Pikku-Vallilan pikkupelmenit
Historiallisesti työväenalueena tunnettu Puu-Vallila on sympaattisten rakennusten sokkelo. Talot on rakennettu 1910-luvulla. Nousukauden aikana vuonna 1986 yhteen niistä ilmestyi korttelikapakka Pikku-Vallila.
Vuonna 2019 ravintola sai neljä uutta omistajaa: Karoliina Heiskanen-Helinin, Mari Strangin, Jarkko Kumpulaisen ja Maija Kimpanpään. Jäljelle jäi paikan boheemi tunnelma, joka vie ajatukset Venäjän vallan aikaiseen Suomeen. Pitsiliinoin katetut pikkupöydät ja plyysikalusteet viimeistelevät tsehovilaisen tunnelman ja kunnioittavat Vallilan historiaa.
Perinteinen on myös Pikku-Vallilan ruokalista. Listalla näkyy Suomen erityinen asema idän ja lännen välissä, joka erottaa maan ruokakulttuurin muista Pohjoismaista.
Piskuisesta keittiöstä kannetaan herkullisia pelmenejä pieniin pöytiin, joissa puidaan elämän kiemuroita pietarilaisen AF Brew -oluen äärellä. Pelmenien liemi ja itäeurooppalainen tulinen, tomaattipohjainen adjika-kastike ovat talon omia. Annos on kruunattu etikkakurkuilla ja smetanalla.
Paikallisten pienpanimo-oluiden lisäksi ravintola tarjoilee herkullisia viinojakin, kuten Helsinki Distilling Companyn palkintoja napannutta Tyrnipontikkaa. Hauska sattuma – poltettiinhan Vallilassa salaa viinaa kieltolain aikaan.
Pikku-Vallilan leivonnaiset ovat perinteiseen suomalaiseen tapaan sesongissa kiinni ja koostuvat milloin mustikasta, milloin omenasta. Kaamosaikakaan ei tunnu niin pahalta, kun tietää, että korttelikapakasta saa taas itse tehtyä omenaglögiä.
Vappuna asiakkaita hemmotellaan ravintolan omalla simalla – koko perheen alkoholittomalla, hiivalla käytetyllä ja sitruunaisella kuplajuomalla.
Finnen pettämättömät kala-annokset
Ravintola Finnen tiloissa sijaitsi vuoteen 1952 asti kuvanveistäjä Gunnar Finnen ateljee. Vuodesta 1958 alkaen paikalla toimi ravintola Ateljee.
Vuonna 2007 ravintola sai uudet omistajat, muusikko-ravintoloitsija Antto Melasniemen ja Heikki Purhosen.
Finnen tiloissa on yhä viitteitä entiseen käyttötarkoitukseen aina patsaista paikan nimeen asti. Gunnar Finnen sanottiin olevan vaatimaton ja suorapuheinen ihminen. Rehellistä ja anteeksipyytelemätöntä on myös ravintolan ruoka.
Michelin-opas luokittelee Finnen annokset moderneiksi ja paikallisiksi. Kannattaa maistaa ainakin päivän kala-annos – ne eivät ikinä petä. Kala nostetaan Kustavista, ja sen on kalastanut Melasniemi yksin tai yhdessä paikallisten kalastajien kanssa.
Alun perin lääkkeenä käytetystä lakritsista on tullut suolaisen sisaruksensa salmiakin ohella suomalaisten kansallisherkku. Lakritsi jakaa suomalaiset myös koulukuntiin: on tuoreen ja pehmeän sekä kovemman lakritsin ystäviä.
Myös Finnessä lakritsinen crème brûlée on pysynyt listalla kauan. Sekin on taattua Finneä: rehti annos, jossa on läsnä suomalainen katse maailmalle.
Palma de Pyyn merelliset leivät
Palma de Pyy eli ravintola Pyysaari ei ole perinteinen kortteliravintola. Se on saarella sijaitseva kesäravintola, jonka kanta-asiakaskuntaa sitoo yhteinen harrastus. Tuttavallisemmin Pyy on Helsingin Työväen Pursiseuran ravintola, jonne saapuu joka kesä venelasteittain vieraita ympäri Suomen, joskin enemmän lähialueilta.
Ravintola perustettiin vuonna 1952, jolloin Helsinki isännöi kesäolympialaisia. Paikan oli tarkoitus pitää huolta kansainvälisten purjehtijoiden nesteytyksestä.
Alkuvuosina ravintolassa syötiin aikalaisten mukaan nakkeja, pyhänä porsaankyljyksiä. Pekka Manninen uudisti ruokalistan 1970-luvulla. Siitä lähtien on tarjolla ollut ooppera-, kappeli- ja sillivoileipä. Erityisen suosittu on myös klassinen merenranta-annos katkarapuleipä, jossa ei ravuissa säästellä.
Suomalaiseen ruokakulttuuriin ja erityisesti kortteliravintoloiden listoille ovat jo pitkään kuuluneet erilaiset leivät. Ne eivät muistuta tanskalaisia smörrebröd-avoleipiä juuri lainkaan vaan ovat perinteisesti olleet hyvin tuhteja: tärkeintä on, että nälkä lähtee.
Pyyn annokset ovat rehtejä, ja niiden pääosassa on yleensä liha tai kala. Jälkiruoaksi kannattaa valita Suomen Jäätelön kuusijäätelöpikari. Se on saanut makunsa ja värinsä pääkaupunkiseudulla sijaitsevan Kuusijärven kuusenneulasista.
Artikkelia varten on haastateltu ruokakulttuurin professoria Johanna Mäkelää, Palma de Pyyn Sara Sirkiää ja Pikku-Vallilan Maija Kimpanpäätä.