Helsingin keskustan kapeimmilla kaduilla voi aamulla haistaa korvapuustin. Kahvilat ovat kuin leipä- ja pullakauppoja, ja joissakin niistä, esimerkiksi Kruununhaan artesaanileipomo Gateaussa, alkaa olla keskieurooppalainen tunnelma. Hyllyt notkuvat juurileipiä, pullaa, viinereitä, leivoksia – ja tietenkin korvapuusteja. Suomalainen kahvila ei pärjää ilman sitä.
Kunnioitus tätä makeaa kaneliherkkua kohtaan on niin suuri, että tälle herkulle on omistettu päivä. Joka vuosi 4. lokakuuta ihmiset juhlivat tätä herkullista pullaa mielellään.
Oletko koskaan miettinyt, kuinka korvapuustia tulee arvioitua lähes tiedostamatta? Suomalaiset aivot rekisteröivät esimerkiksi korvapuustin värin sekunnin sadasosissa. Taidokkaassa korvapuustissa kuuluu olla värieroja espressonruskeasta lattekahviin. Tasaväriset yksilöt epäilyttävät. Ne saattavat olla teollisia? Korvapuustin kuuluu näyttää ja maistua siltä kuin se olisi kotona tehty.
Korvapuustipuritanisti ei hyväksy puustin pinnalle hienoa sokeria, vaan sokerin pitää olla raesokeria. Korvapuustin keskustan kerrosten kuuluu levitä kauniisti sivuille niin, että ihana kanelipeitto paljastuu. Kanelia pitää olla paljon. Useimmiten, kun ihmiset arvostelevat korvapuusteja, he sanovat, että kanelia on liian vähän.
Ennen vanhaan lauantai oli Suomessa "pullapäivä", jolloin äidit ja tyttäret – harvemmin miehet – leipoivat yhdessä pullaa ja korvapuusteja. Parhaiden korvapuustien leipojat eivät välttämättä suostuneet paljastamaan reseptiään.
On hyvä, ettemme näe korvapuustissa käytettyä sokerin ja voin määrää. Se suojaa meitä kaikkia siltä tosiasialta, että korvapuusti ei suoranaisesti ole terveysruokaa. Korvapuustin kaloreita ei kannata laskea. Ei pidä pilata iloa.
Suomalaisten juhlapäivien pullat ovat omituisesti kasautuneet joulukuun ja helmikuun välille. Ensin syömme joulutorttuja, sitten yhtenä päivänä 13. joulukuuta Lucia-pullaa, tammikuusta alkaen runebergintorttuja ja lähes yhtä aikaa laskiaispullia. Sen jälkeen – ei mitään.
Mutta korvapuusti tulee apuun. Sitä syödään ympäri vuoden. Korvapuustista voisi kai rakentaa marjaisia versioita, mutta me emme taida innostua niistä. Klassikko pitää pintansa.
Ennen vanhaan lauantai oli Suomessa "pullapäivä", jolloin äidit ja tyttäret – harvemmin miehet – leipoivat yhdessä pullaa ja korvapuusteja. Parhaiden korvapuustien leipojat eivät välttämättä suostuneet paljastamaan reseptiään.
Netistä on nyt kiva lukea, että yllättävän monet leipovat vieläkin lauantaisin.
Kaikkia korvapuustileipureita yhdistää se, että puusteista halutaan sitkoisia, kimmoisia ja meheviä. Se saadaan aikaan käyttämällä mahdollisimman vähän jauhoja taikinassa ja nostattamalla taikina kahteen kertaan, ensin taikinakulhossa ja sitten pullina uunipellillä.
Viime vuosina korvapuusti on saanut yllättäviä muotoja, kun luovat leipurit ovat käärineet sen jopa pieneksi kranssiksi. Sitten voidaankin alkaa keskustella, onko kyseessä enää korvapuusti...
On aina iloinen yllätys, kun kahvilan myyjä ymmärtää kysyä, minkä yksilön korvapuustikorista haluan. Hän tietää, että jotkut suosivat tummaksi paistuneita, toiset vaaleampia. On niitäkin, jotka syövät pelkän pehmeän keskustan. Siihen ainakaan minä en pysty.