Joulun tunnelmaan pääsee Helsingissä vuoden jokaisena päivänä

woman standing beside tree
Lead text
Jouluihmiset ymmärtävät, että joulu ei ole ainoastaan juhla tai mielentila. Joulu on asenne, joka säilyy mukanamme läpi vuoden ja sesongin tunnelmaan voikin halutessaan uppoutua milloin tahansa.

Jouluna keskitymme elämän tärkeisiin asioihin: läheisiimme ja ystävällisyyteen. Helsinki tarjoaa rauhaa, ystävällisyyttä ja hyvää ruokaa rakastavalle jouluihmiselle elämyksiä ympäri vuoden. Tunnelmaan siirtymistä avittaa ystävällinen asenne toisia kohtaan, vuoden jokaisena päivänä.

Show in landscape format
Off

Joulupuuro
 

Jouluisin aamut alkavat joulupuurolla. Huolella keitetty tai haudutettu riisipuuro on joulun klassinen aamupala, mutta sitä saattaa olla vaikea löytää ympäri vuoden. Hakaniemen torilla jo yli 40 vuotta toiminut Kahvisiskot tarjoaa tuoretta riisipuuroa päivittäin, aina kevään korvilta jouluun saakka.

Pidemmän kaavan puuroaamiaisen tarjoaa Aleksis Kiven kadun ravintola Albina, jonka puuropisteellä tarjotaan kolmea erilaista puuroa lukuisilla täytteillä. Joulun aikaan tarjolla on tietysti riisipuuroa, muina vuoden aikana täyteläistä uuniohrapuuroa. Muut puurot ovat nekin kausittain vaihtuvia vispi- ja tuorepuuroja. Päivä ei voisi alkaa paremmin.

Joulusauna

Joulupuuron jälkeen on aika kiiruhtaa saunaan. Saunassa suomalainen hoitaa kokonaisvaltaisesti kehoaan ja mieltään. Ehkäpä saunomisessa piilee myös salaisuus siihen, miksi suomalaiset ovat toistuvasti maailman onnellisin kansa. Joka tapauksessa saunominen kuuluu olennaisesti jouluun.

Helsinkiläinen Terhen -saunayhteisö järjestää tapahtumia eri saunoissa ympäri vuoden. Perinteisestä saunakulttuurista ammentavissa tapahtumissa opit lisää hyvinvoinnista ja saunan terveysvaikutuksista. Hyviä löylyjä Helsingissä tarjoaa moni sauna, Uusi Sauna, Löyly, Kulttuurisauna ja Yrjönkadun uimahalli, jossa altaaseen saa pulahtaa myös alasti. Yrjönkadun uimahalli vuorottelee naisten ja miesten vuoroilla.  

 

Jouluostokset

Joululahjoja kannattaa hankkia vuoden ympäri, jotta jouluna ei tule kiire tai paine ostaa jotakin turhaa. Hyvä lahjaideoita miehille löytyy laadukkaan suomalaisen Frenn-miestenvaatemerkin valikoimasta. Vastuullisuudestaan palkittua merkkiä myydään Fredrikinkadun pienessä kivijalkamyymälässä, missä omistajapariskunta neuvoo osaavasti lahjanostajia.

Lukutoukalle sopivat lahjat sijaitsevat Nide-kirjakaupan notkuvilla hyllyillä ja viereisessä Lokalin galleriatilassa voi ihastella aivan erityisiä, pienempiä ja suurempia taideteoksia. Pohjoismaisen desiginin ystävä taas löytää itsensä Iittalan ja Arabian lippulaivaliikkeistä Pohjoisesplanadilta.

Yhden pysähdyksen taktiikalla liikkuva lahjanostaja suuntaa suoraan Kämp Gardeniin, suomalaisen muodin mekkaan ja valitsee sopivimmat lahjat rakkailleen. Valinta voi ollakin vaikeaa, sillä esimerkiksi éN Hattujen sovittamiseen saa tuhrautumaan luvattomasti aikaa – niin laaja hattujen värivalikoima on.

Jouluruoat

Jouluisin Suomessa syödään perinteisesti kinkkua. Kokonaisena uunissa paahdetun kinkun ja sen rinnalle lanttu- ja porkkanalaatikon löytäminen on sesongin ulkopuolella vaikeaa. Tällöin jouluttaja keskittyy alkupalana tarjottavaan kalapöytään. Moni brunssi tarjoaa herkullisia sillejä, mutta parhaita graavilohileipiä varten jouluttaja suunnistaa Hakaniemen halliin. Kylmäsavu- tai graavilohi saaristolaisleivällä maistuu pienen olutlasillisen kanssa. 

Vaikka varsinainen blinikausi alkaa vasta joulun jälkeen, kuuluvat ne silti monen joulupöytään. Kevään ajan Helsingissä saa nauttia herkullisia tattarista paistettuja blinejä monessa klassisessa ravintolassa, kuten Lehtovaarassa tai töölöläisessä taiteilijaravintolassa Elitessä. Blinit paistetaan reilussa voissa ja tarjotaan erilaisten mätien kanssa. Monen mielestä muikunmäti on parasta.

Lautapelit

Jotta joulukokemus olisi mahdollisimman autenttinen, kannatta illaksi suunnata pubiin pelaamaan lautapelejä. Mukaan pakataan rasiallinen suklaakonvehteja ja marmeladia. Tilataan pullo punaviiniä, kasataan pöydälle Monopoli ja unohdetaan kiire hetkeksi. Se on monelle joulussa parasta.

Simple liftup
Show image on the left
Off
Show created/updated
On
Show in search dropdown
Off
Teaser text
Jouluihmiset ymmärtävät, että joulu ei ole ainoastaan juhla tai mielentila. Joulu on asenne, joka säilyy mukanamme läpi vuoden ja sesongin tunnelmaan voikin halutessaan uppoutua milloin tahansa.