Vinkit syysloman viettoon Helsingissä

Couple walking in the forest during fall foliage.
Lead text
Helsingissä on syyslomalaisille tarjolla monenlaista nähtävää, koettavaa ja tekemistä. Toimintaa löytyy ympäri kaupunkia sekä pääkaupunkiseudun syyslomalla 15.–24.10.2021 että myöhemmin lomaileville.

Valokarnevaali 14.-24.10.2021

Puolentoista viikon ajaksi Linnanmäki täyttyy valosta, väreistä ja karnevaalitunnelmasta. Luvassa on myös valohahmoja ja livemusiikkia. Valokarnevaalin aikana Linnanmäki syttyy loistoon kaikissa väreissä. Upea valaistus tuo piristystä ja energiaa vuoden pimeimmän ajan keskelle. Myös 70-vuotisjuhlavuottaan viettävä Vuoristorata saa näyttävän erikoisvalaistuksen.

Sirkus Finlandia

Sirkus Finlandia tarjoaa sirkuksen ystäville jälleen uuden ohjelman, jonka laadusta vastaavat kansainväliset ja kotimaiset sirkustaiteilijat. Perinteiseen sirkukseen kuuluvat klovnit, jongleerausesitykset, eläinnumerot ja akrobaatit.

Korkeasaaren syysloma 

Syyslomalla, 16.-24.10.2020 Korkeasaaressa nautitaan ulkoilusta, tutustutaan eläimiin opastetuilla kierroksilla ja seikkaillaan omatoimisilla reiteillä tutkien mm. kuinka eläimet valmistautuvat lähestyvään talveen.

Vietä syyslomasi luovuuden pyörteissä

Museoiden lukuisat työpajat tarjoavat tekemistä koko perheelle ja elämyksiä. Helsingin taidemuseo HAMissa voi tutustua Syksyn hehku -työpajaan. Siellä maalataan akryyliväreillä käyttäen palettiveitsiä. HAMin lauantaipajat ovat kaikille avoimia ja tekniikat ja teemat vaihtelevat näyttelyiden mukaan. Sisäinen minäni -työpajassa piirretään ja maalataan omakuvaa öljypastelliliiduilla ja vesiväreillä ilman, että katsotaan paperia.

Annantalo muuttuu taiteen rakennustyömaaksi, missä pääset sahaamaan, naulaamaan ja maalaamaan. Puuta päin!-työpajassa kaikki osuu naulan kantaan ja sahanpuru lentää. Puupalikoista syntyy painovoimaa uhmaavia torneja, laivoja, monenmoisia eläimiä ja puiden pientä kansaa. Ja apua, suuri tulva on peittänyt kaupungin! Tule auttamaan pelastajia ja rakenna heille teitä ja siltoja. Tarkempi ohjelma päivän työpajoista Annantalon nettisivuilla.

Annantalon Family Day – Lapsuuteni-näyttelyn tapahtumapäivänä pääsee mukaan työpajoihin ja kokeamaan performanssia Lapsuuteni-näyttelyn jalanjäljissä. Osana näyttelyä järjestetään 24.10. Family Day, koko perheelle suunnattu tapahtumapäivä. Tapahtumapäivän ohjelmassa on muun muassa työpajoja sekä performanssia. Mukana Family dayssä ovat Alejandro Olarten ja Outi Korhosen teokseen Un(Rest) linkittyvä monikielinen kehtolaulutyöpaja; Josef Kan performanssi installaatiossa Sandbox sekä Olga Spyropouloun ja H Ouramon Next to Kin osallistava performanssi perheille.

Vuotalossa löydät elämyksiä kaikissa väreissä

Myös Vuotalossa tapahtuu syysloman aikana, niissä voi osallistua järjestetään koululaisille järjestettyihin maksuttomiin taidekursseihin syyslomaviikolla tai esimerkiksi katsoa elokuvia. Tarjolla on nuorten suunnittelema hyvän mielen tapahtuma. Tule mukaan hyvistelemään Vuotalolle! Nuorten suunnittelema ja toteuttama tapahtuma sisältää työpajoja, hyvää fiilistä ja kivaa seuraa. Tapahtumassa pääset mukaan osallistumaan hyvän mielen työpajoihin. Teemoina on mm. rummutus, ekologisuus, kuvataide, meikkaus ja sirkus. Tapahtuma järjestämisessä ovat mukana: Tyttöjen Olohuone, Sirkus Magenta, Vuosaaren nuorisotyöyksikkö, Weekend for the Climate ry. ja Vuotalo.

Title
Lisää vinkkejä
Card list

Lasten kanssa Helsingissä

Title
#myhelsinki
Hashtag
myhelsinki
Sort order
Most popular
Grid card list
On
Lead text
Helsingissä on paljon mielenkiintoisia kohteita, jotka kiinnostavat niin lapsia kuin aikuisia. Etsitpä klassikkokohteita tai uusia näkökulmia, olet oikeassa paikassa.
Näytä sivun tagit tässä kohdassa
On
Banner text
Tove Janssonin Helsinki
Mobile link text
Tove Janssonin Helsinki
Icon type
Random
Simple liftup
Show image on the left
Off

Luonto Helsingissä

Title
#myhelsinki
Hashtag
#myhelsinki
Sort order
Most popular
Grid card list
Off
Lead text
Helsinki kuuluu niihin harvoihin maailman pääkaupungeista, joissa todellinen luonto on lähellä ihmistä. Kaupungin lähiluonnosta löytyy toinen toistaan upeampia kohteita, joista kannattaa ottaa kaikki irti.
Näytä sivun tagit tässä kohdassa
On
Banner text
Vastuullisen ulkoilijan etiketti
Mobile link text
Vastuullisen ulkoilijan etiketti
Icon type
Random
Simple liftup
Show image on the left
Off

Paikallisten vinkit

Title
#myhelsinki
Hashtag
myhelsinki
Sort order
Most popular
Grid card list
Off
Lead text
Parhaat Helsinki-vinkit saa paikallisilta. Ja juuri heidän näkemyksiinsä mekin luotamme.

Kaikki MyHelsinki.fin sisältö perustuu henkilökohtaisiin ja aitoihin suosituksiin. Vinkeissä et näe maksettuja suosituksia tai sponsoroitua sisältöä.

Näytä sivun tagit tässä kohdassa
On
Title
MyHelsinki-kirjoittajien vinkit
Description
Meillä on yli 100 vinkkaajaa, tässä 11 heistä
Title
Miltä Helsinki näyttää, jos täällä ei ole koskaan käynyt
Description
Tutustu Helsinki Curious -taiteilijoihin
Show image on the left
Off

​​​Syyslomalla Suomenlinnaan 

Syksyinen Suomenlinna kutsuu ulkoilemaan, syömään hyvin ja nauttimaan kulttuurista. Upea Unescon maailmanperintökohde tarjoaa jokaiselle jotakin. Lautta on vartissa perillä.

Fallkulla ja Haltiala

Fallkullan kotieläintila tarjoaa toimintaa 9-17-vuotiaille nuorille koko syysloman ajan päivittäin. Työnjaoissa pääset mm. hoitamaan eläimiä, siivoamaan karsinoita ja leipomaan. Fallkullan kotieläintilalla sinua odottavat vuohet, lampaat, kanit, kanat, ankat, minisiat, ponit ja lehmät. Haltialan tilalla eläimet ovat vielä syysloman ajan ulkona laiduntamassa, joten niitä pääsee koko perheen voimin ihmettelemään ja ihastelemaan.

Leikkipuistojen ohjelmaa pienille 

Helsingin leikkipuistoissa on pienille lapsille monenmoista ohjelmaa. Toiminta leikkipuistoissa on maksutonta ja siihen ei tarvitse ilmoittautua. Voit lämmittää omia eväitä ja keittää kahvia tai teetä. 

Kaupungin liikuntapaikat

Liikuta itseäsi Liikuntamyllyssä tai muissa kaupungin lähiliikuntapaikoissa. Varaslähdön syyslomaan voi ottaa Itäkeskuksen vesiliikuntapäivillä. Liikuntamyllyssä ohjelmassa hauskaa ja monipuolista tekemistä mm kiipeilyä, erilaisia pallo- ja mailapelejä sekä rauhallista että vauhdikasta jumppaa.  Helsingin neljä uimahallia palvelevat normaalisti syyslomaviikolla. Helsingin kaupungin hallinnoimia uimahalleja on neljä eri puolilla kaupunkia; Itäkeskuksessa, Jakomäessä, Yrjönkadulla ja Pirkkolassa.

Title
Syyslomaviikon tapahtumia
Simple liftup
Show image on the left
Off
Show created/updated
On
Show in search dropdown
Off
Teaser text
Helsingissä on syyslomalaisille tarjolla monenlaista nähtävää, koettavaa ja tekemistä. Toimintaa löytyy ympäri kaupunkia sekä pääkaupunkiseudun syyslomalla 15.–24.10.2021 että myöhemmin lomaileville.