Biennaalin taideteokset sijoittuvat Vallisaaressa merkityn reitin varrelle sekä ulkotilaan että historiallisiin rakennuksiin, ruutikellareihin ja autioituneisiin asuinrakennuksiin. Yksi kolmasosa Vallisaaressa sijaitsevista teoksista on koettavissa ulkotiloissa. Osa teoksista sijoittuu mantereelle eri puolille Helsinkiä, kuten HAM Helsingin taidemuseoon ja keskustakirjasto Oodiin. Taidetta ja tapahtumia voi kokea myös digitaalisesti.
Biennaali on osoitus Helsingin vahvuudesta taide- ja kulttuurikaupunkina, mutta myös päättäväisyydestä ja kunnianhimosta, jolla tapahtuma haluttiin toteuttaa poikkeusoloissakin. On olennaista, että Helsinki ei jää koronakriisin jälkeen paikalleen, vaan pyrimme kaikin tavoin tukemaan kulttuuri- ja taidekenttää, sen toimijoita ja kykyä uudistua kriisin jälkeen. Tämä on tärkeää paitsi Helsingille, myös sen asukkaille. Biennaali avautuu yleisölle ajankohtana, jona taiteen merkitys ihmisille on suurempi kuin koskaan.
Teokset vuoropuhelussa Vallisaaren kanssa
Ensimmäisen Helsinki Biennaalin pääkuraattorit Pirkko Siitari ja Taru Tappola ovat antaneet biennaalille nimen Sama meri, joka muistuttaa siitä, että kaikki on yhteenkytkeytynyttä ja siksi toisistaan riippuvaista. Tämä on tullut entistä näkyvämmäksi meneillään olevan ympäristökriisin ja koronapandemian myötä. Olemme ympäristökriisin edessä saman meren rannoilla. Mutta samalla tavoin kuin meri on erilainen eri paikoissa ja eri hetkinä, ovat myös kriisin vaikutukset eri puolilla maailmaa, eri ihmisille ja eri lajeille hyvin erilaiset.
Pääkuraattorit ovat yhdessä kuraattoritiimin kanssa valinneet mukaan 41 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää luomaan Vallisaareen uusia paikkasidonnaisia teoksia tai esittämään olemassa olevia töitä, jotka asettuvat vuoropuheluun saaren kanssa. Helsinki Biennaalin teoksissa nousevat esille muun muassa seuraavat teemat: luontoyhteys, rajat ja identiteetit, aika ja sen kerrostumat sekä empatia ja yhteisöllisyys.
Monet teoksia ympäröivät paikat ja tilat Vallisaaressa muuttuvat osaksi teosta. Dafna Maimon muuttaa teoksessaan ruutikellarin ihmisen suolistoksi, ja Tuomas A. Laitisen teoksessa ruutikellarista tulee kuin outo vyöhyke tai valtava mikroskooppi. Aleksanterinpatterin ruutikellarit ja tykkihuoneet, holvit ja kierreportaat ovat erottamaton osa Maaria Wirkkalan installaatiota. Samir Bhowmik puolestaan luotsaa performanssissaan ja videoteoksessaan osallistujat tutkimusmatkalle Vallisaaren todellisten ja kuviteltujen infrastruktuurien jäljille. Katharina Grosse muuttaa Vallisaaren vanhan purkukuntoisen koulurakennuksen ympäristöineen maalaukseksi.
Globaali ekologinen kriisi ja Vallisaaren ainutlaatuinen luonto ovat johdattaneet monet taiteilijat luontoyhteyden äärelle. Hanna Tuulikki tarkastelee suomalaisen kansanperinteen metsänpeitto-käsitettä vertauskuvana identiteetin ja luontosuhteen katoamisesta. Teoksen äänimaailmaan kuuluu karjan kutsuhuutoja mukaileva vokaali-improvisaatio, joka on äänitetty Hanna Tuulikin suvun autioituneella maatilalla. Outi Pieskin ja hänen tyttäriensä Birit ja Katja Haarlan videoinstallaatiossa pyritään palauttamaan murtunut yhteys luontoon. Tilasta, tanssista, musiikista ja saamenkäsityöstä, duodjista, rakentuu kokonaisuus, jossa erillisyys muuntuu yhteydeksi.
Uwa Iduozeen valokuvasarja kuvaa henkilöitä, jotka ovat jättäneet synnyinmaansa ja rakentaneet uuden elämän jossain muualla. Se on kunnianosoitus niille ihmisille, jotka Iduozeen isän tavoin muuttivat Suomeen aikuisiällä tuoden mukanaan omat haaveensa ja unelmansa.
Inga Meldere kaivaa arkeologin tavoin esiin jälkiä elämästä suljetussa Vallisaaressa 1950–70-luvuilla ja taltioi saaren entisten asukkaiden lapsuusmuistoja viitteellisinä maalauksina hylättyihin asuinhuoneisiin. Marja Kanervon elokuva puolestaan johdattaa unenomaiselle matkalle tilateokseen, jonka taiteilija toteutti Luotsitalon A-rappuun. Hän kuori ja pesi esiin asumisen aikakerroksia, nosti esiin löytämiään arjen esineitä ja jälkiä, ja tarkasteli valoa ja sen liikettä huoneissa.
Pyrkimys yhteisyyteen ja empatiaan on monien biennaalin taiteilijoiden tekemisen ytimessä. Paweł Althamer teki kaksi elokuvaa yhteistyössä Suomenlinnan avovankilan kanssa. VR-elokuvassa vangit vapautuvat kahlitusta ympäristöstään ja löytävät pakomatkallaan yhteyden luontoon ja itseensä. VR-elokuvan syntyprosessia taltioivassa dokumentissa vangit kertovat elämästään, toiveistaan ja vapaudesta. Filmien kaksi erilaista todellisuutta ja kerrontatapaa toimivat empatiaharjoituksina. Kuyngwoo Chunin teokset rakentuvat nekin yhteisöllisesti. Niissä keskeistä on kommunikaatio, kuuntelu ja toisten kohdalle pysähtyminen – olivat he sitten ihmisiä tai vaikkapa lintuja.
Osa teoksista sijoittuu myös mantereelle eri puolille Helsinkiä. Joni Kärkkäisen ja koreografi Jukka Tarvaisen teos Töölönlahdella kannustaa lähestymään taidetta oman tulkinnan, olemisen, keksimisen, tutkimisen ja liikkeen kautta. Teoksen idea löytyi kahtiajakautuneesta Vallisaaresta: saaren toiseen osaan saa mennä, toiseen ei. Janet Echelmanin veistos kohoaa korkealle Senaatintorin ylle Helsingin keskustassa elokuun ajaksi. Se muistuttaa ihmisen monimutkaisesta yhteydestä ajan suuriin sykleihin ja fyysisen maailmamme järjestelmiin. Veistos saa ylleen muuttuvan väri- ja äänimaailman, johon katsojat voivat vaikuttaa kännykän kautta. Teoksen tapahtumallinen osuus, joka on koettavissa 19. elokuuta, on tuotettu yhdessä Helsingin juhlaviikkojen kanssa.
Vallisaari - ainutlaatuinen ympäristö kuvataiteelle
Entinen sotilassaari Vallisaari ja siihen maapenkereellä yhdistyvä Kuninkaansaari sijaitsevat Suomenlinnan naapurissa, noin 20 minuutin vesibussimatkan päässä Kauppatorilta. Puhekielessä Vallisaarella tarkoitetaan lähes aina koko kahden saaren kokonaisuutta, joka avattiin yleiseen käyttöön vuonna 2016 ja josta on nopeasti muodostunut yksi helsinkiläisten lempiretkikohteista. Vanhat linnoitukset ja vuosisatojen aikana kehittynyt lajirunsaus kertovat ihmisen ja villin luonnon rinnakkaiselosta ainutlaatuisella tavalla. Alueelta on kartoitettu yli 400 eri kasvilajia, yli tuhat perhoslajia ja lukemattomia lintulajeja.
Saaren luonto on asettanut Helsinki Biennaalille tarkat raamit, joiden mukaan tapahtuma tullaan toteuttamaan. Jokainen teosidea ja -paikka on arvioitu yhteistyössä Metsähallituksen ja Museoviraston kanssa luonnosuojelun ja historiallisten rakennusten säilymisen näkökulmasta.
Helsinki Biennaali noudattaa Suomen luonnonsuojeluliiton kehittämää Ekokompassi-ympäristöjärjestelmää, joka ohjaa taidetapahtumaa suunnittelusta toteutukseen mahdollisimman ympäristöystävällisesti.
Biennaalin taideteokset sijoittuvat eri puolille saarta vanhan tykkitien varrelle. Reitin pituus on noin kolme kilometriä, ja se on helppokulkuista soratietä. Saaresta löytyy useita kahviloita. Reittiliikenteen satama sijaitsee Kauppatorin Lyypekinlaiturilla, jossa Helsinki Biennaali -paviljonki toimii maamerkkinä ja porttina merelliseen Helsinkiin.
Helsinki Biennaali on kävijöille maksuton, kävijät maksavat lauttalipun. Saareen voi tulla myös omalla veneellä.