Kierrätettyä tavaraa Helsingissä

Oulunkylän kierrätyskauppa
Lead text
Crystal Bennes on Iso-Britanniassa asuva taiteilija sekä arkkitehtuuriin ja muotoiluun erikoistunut toimittaja. Kahden Helsingin-vuoden aikana hän löysi kymmeniä aarteita Kierrätyskeskuksesta.

Olin yksin uudessa maassa. Olimme juuri muuttaneet mieheni kanssa Lontoosta Helsinkiin (Espooseen, oikeastaan) jossa aloittaisin pian maisterinopinnot Aalto-yliopistossa. Tai, mieheni oli yhä Briteissä hoitamassa viimeisiä puuttuvia asioita, joten toistaiseksi olin ypöyksin hoitamassa asumiskuntoon 80-neliöistä huoneistoamme jossa ei ollut yhden ainoaa huonekalua.

Kun sanon että meillä ei ollut huonekaluja, todellakin tarkoitan sitä. Ensimmäiset yöt uudessa kodissamme nukuin makuupussissa keskellä tyhjää huonetta. Olin saapunut kaupunkiin mukanani vain matkalaukullinen vaatteita ja laatikollinen kirjoja. Mieheni tulisi parin viikon päästä perästä toisen matkalaukun kanssa. Loput tavaroistamme saapuisivat rahtikontissa samoihin aikoihin. Mutta kontissakaan ei tulisi huonekaluja.

Lontoossa olimme aina asuneet kalustetuissa asunnoissa eikä eteen ollut koskaan tullut pakkoa ostaa huonekaluja. Useimmat tuntemistamme ihmisistä marssivat Ikeaan ostamaan kalusteet yhtenä könttänä, täydentäen kokoelmaansa satunnaisella design- tai antiikkituotteella, sekä halvemmilla kirpputorilöydöillä. Lontoon kaikkiin nurkkiin levittäytyneet hyväntekeväisyyspuodit tarjoavat kyllä halpoja vaatteita ja käytettyjä kirjoja, mutta usein niistä ei löydy isompia kalusteita tilanpuutteen vuoksi.

Muutamaa päivää ennen opintojeni alkua selasin vinkkejä Aallon oppaasta uusille opiskelijoille. Monista vinkeistä hyödyllisimmältä vaikutti Espoon Nihtisillan kierrätyskeskus. Vain muutaman junapysäkin päästä löysin hämmästyksekseni valtavan hallin pienen puodin sijaan.

Finnish

Astuessani sisään Kierrätyskeskukseen tunsin kohtaavani sukulaissielun.

Jos rakastaa kauniita esineitä mutta vihaa shoppailua, niin kuin minä, kierrätyskeskus on täydellinen paikka. Huonekalutarjonta on rajoittunutta – sen suhteen että tarjonta ei huimannut laajudellaan – mutta Suomen muotoiluperinnettä seuraten paikalta löytyvät huonekaluat olivat sitäkin paremmin suunniteltuja ja hyvistä materiaaleista valmistettuja.

Esimerkiksi halpojen vanerikyhäelmien sijaan hallista saattaa löytää kauniita vanhoja lujatekoisia ruokailupöytiä ja korituoleja, sellaisia kuin mummolassa. Tai vanhempia klassikkoja kuten Billnäsin 1920-luvun kirjoituspöytä. Kenties tällaiset kalusteet eivät ole yhtä muodikkaita kuin joskus, ja useimmissa ei ole maan maineikkaimpien muotoilufirmojen leimoja, mutta kalusteet ovat elegantteja ja jaksavat varmasti kestävyyskisassa pidempään kuin monet uudet vastineensa.

Finnish

Muotoiluklassikkoja taas löytää varmemmin kodin tavaroista: vanhaa Iittalaa ja Arabiaa pilvin pimein; eräät ystävät löysivät jopa Tapio Wirkkalan maljakon.

Joka tapauksessa, tuolla yhdellä retkellä sain sisustettua lähes koko asuntomme. Ostin kauniin sinisen puuvillasamettisohvan, kahden istuttavan nojatuolin sekä toisen nojatuolin. Löytämääni ruokailuryhmään kuului joko Artekin 81B-pöytä ja 69-tuolit – tai erittäin hyvät väärennökset näistä malleista. Valitsin käytännöllisen pöydän työpöydäksi sekä ison kirjahyllyn ja sohvapöydän olohuoneeseen. Maksoin kaikesta yhteensä alle 200 euroa, kuljetuksineen. Kaksi ystävällistä miestä toivat kalusteet pari päivää myöhemmin suoraan kotiimme ja kantoivat ne neljänteen kerrokseen (kaunis kiitos!). Kun kaikki tavarat olivat sisällä, toinen miehistä antoi minulle vielä pirteän keltaisen olohuoneen maton. Hän sanoi että toi sen lahjaksi uuteen kotiimme.

Kahden Helsingin-vuoden aikana löysin lopulta kymmeniä muitakin aarteita Nihtisillan kierrätyskeskuksesta. Ostin kirkkaanoransseja Arabian mukeja lahjaksi brittiläiselle ystävälle ja löysin sähköpianon cembalo-treenieni kotitueksi. Vein myös lopulta mieheni sinne ja vaikka hänen hurmionsa ei ollutkaan aivan omani veroista, hänkin tykästyi paikan viehättävyyteen.

Kun muutimme pois Espoon asunnostamme kaksi vuotta myöhemmin, tiesimme ettemme voisi ottaa kaikkia huonekaluja mukaamme Pariisiin, seuraavaan osoitteeseemme. Soitimme kierrätyskeskukseen ja he lähettivät rekan keräämään yhä erinomaisessa kunnossa olevat huonekalut myydäkseen ne taas uudestaan. Kun tietoisuus kulutuksen haitallisuudesta ja sen vaikutuksesta planeettamme olosuhteisiin edelleen kasvaa, ovat Kierrätyskeskuksen kaltaiset toimijat elintärkeässä roolissa. Kierrätyksen ja uusiokäytön edistäminen sekä mahdollistaminen saa helsinkiläiset ajattelemaan kahdesti ennen uusien esineiden ostamista ja samalla esineet nähdään osana kiertotaloutta poisheittämiseen perustuvan kulutusmallin sijaan.

Vintageliike Frida Marinan sisätila
Show in landscape format
Off

Vinkkejä kierrätettyjen aarteiden etsintään

Nihtisillan ja Kyläsaaren Kierrätyskeskukset

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukset ovat shoppailukentän parhaiten säilyneet salaisuudet. Niitä ei lähes koskaan mainita parhaiden second hand -vinkkien listoilla. Tämä on sääli, sillä keskukset ovat upeiden aarteiden täyttämiä huonekalu-, vaate-, astia-, sisustus-, urheilutarvike- ja kirjataivaita täynnä kaikenlaista käytettyä tavaraa jota et tiennyt vielä tarvitsevasi. Espoon Nihtisillan keskus on suurin ja paras Kierrätyskeskus. 
Nihtisilta: Kutojantie 3, Espoo
Kyläsaari: Kyläsaarenkatu 8, Helsinki

Artek 2nd Cycle

Jos ajatus käytetyistä huonekaluista miellyttää, mutta samalla designleima tuntuu ehdottomalta, perehdy Artekin 2nd Cycle -hankkeeseen. Muotoiluyritys alkoi kerätä käytettyjä Artek-huonekaluja vuonna 2006 ja myydä niitä oman kierrätyshankkeensa parissa, korostaen käytännöllistä ajatusta "toisesta kierroksesta" (second cycle).  
Pieni Roobertinkatu 4-6, Helsinki

Fida

Fidan myymälät ovat levittäytyneet pitkin Helsinkiä, joten toimipisteen löytää helposti monelta reitiltä. Fidan hinnoittelu on paljon maltillisempaa moneen käytettyjen tavaroiden myymälään verrattuna – Fida onkin opiskelijoiden sekä pienempituloisten suosissa. Fidan myymälöistä löytää vähän kaikkea, aina vaatteista kankaisiin ja keittiövälineisiin, huonekaluihin, kirjoihin ja koruihin.  
Osoitteet ja muuta lisätietoa

Frida Marina

Jos olet vintagen ystävä, vieraile Frida Marinassa. Jos olet tottunut kirpputorihintoihin, saatat hieman yllättyä joidenkin tuotteiden hintalappua, mutta Marimekon upeita vintage-mekkoja löytää täältä helposti puoleen hintaan uuteen verrattuna.  
Kaarlenkatu 10, Helsinki

Hietsun kirppis

Hietalahden suosittu ulkoilmakirpputori on auki toukokuusta syyskuulle. Hietsu ei ole paras osoite suuremmille huonekaluille, vaan pikemminkin vaatteille, kirjoille, astioille ja muille pienille tavaroille. Lauantaivierailun yhteydessä kannattaa ehdottomasti käydä lounastamassa Hietalahden kauppahallissa
Hietalahdentori, Lönnrotinkatu 34, Helsinki

Juttu on osa sarjaa, jossa suunnittelijat kertovat heille rakkaista helsinkiläisistä ratkaisuista. Jutut julkaistaan MyHelsinki.fin lisäksi Helsinki Design Weeklyssä.

Show image on the left
Off
Show created/updated
Off
Show in search dropdown
Off
Teaser text
Crystal Bennes on Iso-Britanniassa asuva taiteilija sekä arkkitehtuuriin ja muotoiluun erikoistunut toimittaja. Kahden Helsingin-vuoden aikana hän löysi kymmeniä aarteita Kierrätyskeskuksesta.