
Meri ja saaristo ovat erottamaton osa Helsinkiä. Pääkaupungin jokaisella saarella on omat erityispiirteensä ja niiltä löytyy hämmästyttävän monipuolista luontoa. Monet saaret ovat myös yllättävän helposti saavutettavissa yhteysaluksilla tai lautoilla. Kesäaikaan saarilla on palveluita opastetuista kierroksista kahviloihin ja jopa saunoihin. Kannattaakin etsiä oma aarre näiden saarten joukosta.


Vallisaari – ainutlaatuinen kaupunkiluontoparatiisi
Vallisaari on aivan oma lukunsa kaupunkiluonnossa. Tämä entinen sotilassaari oli pitkään suljettu yleisöltä. Tuona aikana saaren luonto ja rakennuksien laastista maastoon irronnut kalkki loivat saarelle hyvin erityisen ympäristön, jossa kulkiessa unohtaa täydellisesti, että Senaatintori on vain viidentoista minuutin lauttamatkan päässä. Paikka onkin täydellinen päiväretkikohde, jossa kannattaa käydä jo pelkästään Aleksanterin patterilta avautuvan näkymän takia.
Kuninkaansaari - Vallisaaren rauhaisa pikkuveli
Vallisaaren pikkuveljeksikin kutsuttuun Kuninkaansaareen johdattaa aallonmurtajamainen kannas Vallisaaresta. Kuninkaansaaren luonto on mykistävän kaunis. Kuningas Kustaa III valmensi laivastoaan sotaan Venäjää vastaan tältä saarelta käsin, ja näin Kuninkaansaari sai nimensä vuonna 1773. Saaren metsien kärsittyä kovia tappioita Viaporin kapinan taisteluissa, ovat ne sittemmin saaneet elpyä ja kehittyä vapaasti jo vuosisadan ajan. Kuninkaansaaressa kannattaa bongata etenkin saaren häkellyttävän kauniit ja usein aurinkoiset etelärannat. Ihanan sileiksi hioutuneiden rantakallioiden takana kohoavat metsät, joiden pohjaa kirjailevat muhkeat ja värikkäät sammal- ja jäkälämatot. Kuninkaansaaren korkeimmilta kallioilta on mainio näköala saaristoon ja jopa avomerelle.

Suomenlinna - merellinen maailmanperintökohde
Helpoin tapa tutustua merelliseen Helsinkiin on tehdä retki kuuluisaan Suomenlinnaan. Suomenlinna on UNESCO:n maailmanperintökohde, eikä suotta. Luonto ja historia ovat saarella läsnä kaikkialla. Suosittelemme tutustumaan ennen kaikkea Suomenlinnan Susisaaren-puoleisen osan läntisiin ja eteläisiin alueisiin. Meriluonto on loihtinut rantakallioiden väleihin ja pieniin poukamiin todellisia paratiiseja. Suomenlinnaan on helppo matkata, sillä Kauppatorin rannasta lähtevällä Suomenlinnan lautalla käy HSL:n lippu.
Vartiosaari - Suomen hienoin neliökilometri
Vartiosaarella on monia eri luontotyyppejä, vaihtelevia pinnanmuotoja, kaunista rakennusperintöä ja merellistä kansallismaisemaa. Kaiken kruunaavat saaren toimijat, jotka tekevät kesäretkestä Vartiosaarelle onnistuneen. Vartiosaaren metsien kirjo vaihtelee lehdosta aina karuihin jäkälikköihin. Metsäluontoa värittävät paikoin myös laidunniityt ja jalopuupuistikot, sekä tietenkin avokalliot. Katso maisemaa ihaillen: yli puolet Vartiosaaren pinta-alasta on arvokkaita luontokohteita. Jos Suomesta valittaisiin hienoin neliökilometri, olisi tämä Helsingin saarihelmi vahva ehdokas!
Seurasaari - matka menneisyyden Suomeen
Seurasaaren ulkomuseo on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen kohde, ja mikä mukavinta, tähän saareen pääsee myös pyörällä tai kävellen. Kauniin meriluonnon keskellä ulkomuseossa kohoaa upeita vanhoja puurakennuksia, jotka on tuotu Seurasaareen aikoinaan eri puolilta Suomea. Museo on perustettu jo vuonna 1909, ja sen hurmaavan miljöön ansiosta Seurasaari on tunnelmaltaan hyvin ainutlaatuinen. Museon lisäksi Seurasaari on kuuluisa varsin kesyistä oravistaan, ja tämä lieneekin Helsingin paras paikka bongailla oravia. Huomaathan, että Seurasaaren etelärannalla ei tule liikkua kevään ja alkukesän aikana, jotta linnuilla säilyy pesimärauha.

Isosaari - ulkosaariston avaruutta
Aavan ulapan ja äärettömän ulkosaariston ystäville on Isosaari ykkösvalinta. Saaren historia kantaa kauas. Merenkulkijat ovat tunteneet sen maamerkkinä ja kalastajat tukikohtana. Onpa Isosaari toiminut myös tutkimuskeskuksena ja sotilassaarena. Isosaaren hiekka- ja kalliorannat kutsuvat viettämään kesäpäivää raikkaasta merituulesta nauttien ja kiinnostavia polkuja ja väyliä samoillen. Isosaarta peittää suurelta osin metsä, ja monipuolisen luonnon tutkimiseen saa kulumaan vaikka koko päivän.
Harakka - merellinen luonnonkasvitarha
Kasveista kiinnostuneiden kannattaa keväällä ja kesällä suunnata Harakkaan, jonka monipuolinen eliöstö hämmästyttää kokenuttakin luonnossaliikkujaa. Etenkin erilaisia kasvilajeja Harakasta löytyy enemmän, kuin mitä saaren koko antaisi ymmärtää. Saaren luontoon kannattaa tutustua sekä kesä- että talviluontopolulla. Harakassa on myös Helsingin ympäristökeskuksen luontotalo, joka tarjoaa kiinnostavaa lisätietoa muun muassa Itämerestä, saaristoluonnosta sekä kestävästä elämäntavasta. Puolustusvoimien saarena toiminut Harakka avattiin yleisölle vuonna 1989. Harakka kohoaa Kaivopuiston edustalla, ja sinne pääsee yhteysveneellä Kaivopuiston rannasta, Ullanlinnan laiturista.