Helsingin vuosirytmi: Kesä

A woman carrying a basket and walking away from the camera, walks on the duckboards between large bushes with pink flowers and tall Spruce trees in the Rhododendron Park in Haaga
Finnish

Lokinpoikaset kasvavat isoiksi, juoksentelevat pitkin kattoterasseja ja kokeilevat siipiään. Tervetuloa tekemään havaintoja kesäiseen Helsinkiin.

Meiju Niskala
Kirjailija & taiteilija
Meiju Niskala

Vihdoin aurinko lämmittää kaupungin rantaveden yli sadan kilometrin matkalta vähintään kahluulämpöiseksi. Ruusupensaat pilkuttuvat punaisiksi ja hedelmäpuut saavat oksiensa mutkiin valkean, vienosti tuoksuvan harson. Siellä täällä kukkivat syreenipensaat näyttävät nekin vanhojen pihapiirien paikat, joiden rakennukset on jo aikaa sitten kadonneet.

Kun vielä sata vuotta sitten kesä kuljetti kaupungin herrasväen höyrylaivoilla saariston huvilayhdyskuntiin, ohjaa se nykyään ihmiset lojumaan lähipuistoihin oma kulta, kitara, kirja tai olutpullo kainalossaan.

Kesän lukuisisissa kaupunkitapahtumissa puistot, torit ja liikenteeltä suljetut kadut täyttyvät musiikista, ruokakärryistä ja tyylikkäästi pukeutuneesta kaupunkilaisväestä. Kesän juhlinta alkaa Roihuvuoresta, kun hanamia vietetään värikkäiden kimonoiden ja kirsikankukkien keskellä Itä-Helsingissä.  Maailma kylässä  -festivaali tuo muusikkoja ympäri maailmaa Kaisaniemenpuiston, ja virallinen Helsingin syntymäpäivä on 12.6. jolloin voi vuosi toisensa jälkeen kiivetä muun muassa Erottajan Paloaseman torniin katsomaan maisemia lokkiperspektiivistä.

Pisimmillään päivä on kesäkuun 22. päivänä (18h 56min). Jos pari vuosikymmentä sitten Juhannus tarkoittikin tyhjiä katuja ja ilta-aurinkoa joka venytti hiljaisuudesta hämmentyneiden turistien varjot kolmen korttelin pituisiksi, niin nykyään juhannus näkyy  Seurasaaren ja siirtolapuutarhojen juhannuskokkojen lisäksi tanssiaisina ja kokoontumisina eri puolella kaupungin rantoja, kuten Sompasaunalla.

Jos turistit ovat löytäneet Suomenlinnaan, niin paikalliset käyvät vesibusseilla Pihlajasaaressa (huomaa vanhat pukukopit), Lonnassa (piknikillä), Kaunissaaressa (omalla telttapaikalla voi leireillä vaikka koko kesän) ja Vallisaaressa, jonka kallioilla, linnoituksilla, lintulehdoissa ja kävelypoluilla kulkevat ihmisten lisäksi ainakin mäyrät.

Kesä tuo keskustaan myös uusia näkyjä: Töölönlahdella lipuu hiljalleen suppailulautoja, Kasvitieteellisessä puutarhassa avautuu tuhansien muiden kukkien lisäksi Jättilumme, helteisinä aamuina Uimastadionin ja Kumpulan maauimalan edustoilla parveillaan jonoksi asti, ja hyvää kesää ennustaa sekin, kun lippakioskeilla istuskelee hellepukuisia asiakkaita.

Entäpä kaupunkieläimet? Puistoissa ja rannoilla kakkaa ja sähisee laumoittain hanhia, mutta lokinpoikaset, ne juoksentelevat pitkin Kaisaniemen kattoterasseja ja kokeilevat siipiään. Ensimmäinen etappi niille on Kauppatorin kala-altaat.

Yksi kesän viimeisimmistä suurtapahtumista on Taiteiden yö, ja siihen on hyvä päättää kesä. Sen jälkeen koulut avaavat ovensa, välituntikellot kilisevät, muuttolinnut levittelevät siipiään ja ihmiset kietaisevat huivin kaulaan. Mutta sitä ennen: nauttikaamme valosta, lämmöstä ja niistäkin hetkistä, kun navakka merituuli pyörittää lierihatun yli suojatien!

On a warm summer's day, sun glaring off the sea, a small group of people wade out into the water from the beach at Kasinonpuisto. The Servinniemi shoreline can be seen in the distance.
Show in landscape format
Off
Finnish

Kesähavainnot

✔️ auringopalvoja Kaivopuistossa

✔️ vierailu Hietalahden kirpputorilla

✔️ juoma ulkoterassilla

✔️ kitaransävelet Koffin puistossa

✔️ päivä rannalla

✔️ nurmikolta löytynyt neliapila

✔️ rusketusraita käsivarressa

✔️ päivä Uimastadionilla

✔️ jäätelö Kauppatorilla

✔️ konsertti Esplanadin lavalla

✔️ kuherteleva pariskunta Suomenlinnan kallioilla

✔️ kukkiva maitohorsma

Lisää vuosirytmejä ja muita vinkkejä arjen löytöretkeilijöille voi lukea Meijun kirjasta Olet tässä (Helsinki), julkaisija Kustannusosakeyhtiö Avain, 2008.

Show image on the left
Off
Show created/updated
On
Show in search dropdown
Off
Teaser text
Aurinko kuivattaa hiekan keltaiseksi. Ruusupensaat pilkuttuvat punaisiksi, veneilijät pakenevat viikonlopuksi lähisaariin. Pisimmillään päivä on kesäkuun 22. päivänä.