Kun lämpötila putoaa vuorokaudeksi nollan alapuolelle, on talvi virallisesti alkanut. Talvi alkaa Etelä-Suomessa joskus jo lokakuun puolivälissä mutta toisinaan vasta vuodenvaihteen jälkeen. Helsingissä keskilämpötila on talvisin ollut noin 3,5 pakkasastetta.
Ensilumi on satanut keskimäärin lokakuun puolessavälissä, ja pysyvä lumipeite on yleensä saatu vuoden viimeisenä päivänä. Pääkaupungin lumiennätys tehtiin vuonna 1966, kun lunta saatiin 89 senttiä. Vuosi 2019 oli Helsingin historian vähälumisin.
”Pimeys on hellä muistutus aikakausien loppumisesta”
Kosmologi Syksy Räsänen pysähtyy talven pimeyden äärelle kaikilla aisteillaan.
”Keväällä odottaa kesän alkamista, kesällä pelkää sen loppumista ja talvella odottaa talven loppumista. Syksy on Helsingissä lempivuodenaikani. Se on ainoa vuodenaika, jonka aikana en odota loppumista tai alkamista.
Syksyllä yöilma tislautuu hienoksi musteeksi. Puut vaatettuvat kirkkaisiin väreihin ja levittävät värinsä maan päälle tallottaviksi. Talven tullen ne riisuutuvat rituaalia odottaen. Kylmät tähdet katsovat paljaalta taivaalta, ja märkä asfaltti kiiltää kauniisti.
Kaikki tämä muistuttaa minua ihmiskunnan tulevaisuudesta. Talvi on vuosittainen, hellä muistutus aikakausien loppumisesta, kuolemastakin. Kaikkien meidän täytyy kohdata kuolema ennemmin tai myöhemmin, joten tekee hyvää, jos siitä voi saada vaarattoman muistutuksen.
Muutin kymmenen vuotta sitten takaisin Suomeen asuttuani ulkomailla kahdeksan vuotta. Muistan, kuinka kiinnostavaa oli hengittää kylmää pakkasilmaa. Se viilsi keuhkoissa, ja siinä oli miellyttävä puhtauden tuntu.
Kaikki tämä muistuttaa minua ihmiskunnan tulevaisuudesta. Talvi on vuosittainen, hellä muistutus aikakausien loppumisesta, kuolemastakin. Kaikkien meidän täytyy kohdata kuolema ennemmin tai myöhemmin, joten tekee hyvää, jos siitä voi saada vaarattoman muistutuksen.
Helsingin usein loskainen talvi tuntuu kuitenkin puolinaiselta talvelta. Silloin iloitsen siitä, ettei ainakaan ole liian kylmä. Mutta se on negatiivinen puute eikä mikään hyvä asia.
Silloin kun Helsingissä on lunta, mieleeni tulevat lapsuuden talvet. Muistoissani ne ovat aina erittäin pitkiä ja pimeitä ja lumikinokset valtavia. Lumesta tulee omanlaistaan mustaa valoa, joka valaisee alastomia puita ja autioita maisemia. Tuottaa mielihyvää nähdä pimeyttä ja valoa samaan aikaan – valoa ei hohkaakaan taivas vaan maa.”
”Talvella pitää tehdä tilaa nautinnoille”
Sosiologi Salla Tuomivaara laatii itselleen kaamoskalenterin täynnä ihanuusasioita.
”On ihmisiä, jotka nauttivat pimeydestä ja yöstä, mutta minä olen valon lapsi. Se, että olen kotoisin Pohjois-Suomesta, tekee Helsingin talvesta minulle tavallista haasteellisemman. Rakastan lunta, ja minusta lumileikit kuuluvat talveen. Kunnon talvi on iso ilon lähde ja kulttuurisesti merkittävä asia, mutta olemme ilmastonmuutoksen myötä menettämässä sen.
Siksi Helsingin usein harmaasta talvesta ei tarvitse vain yrittää nauttia. Lumisten talvien väheneminen on yhteinen kokemuksemme ja surumme. Uskon kuitenkin, että lumettomat talvet voivat herättää meidät toimimaan.
Pimeydessä täytyy miettiä myös arkista pärjäämistä. Talvi on meillä aktiivisen työnteon aikaa, vaikka pikemminkin pitäisi hidastaa, kun pimeys ottaa sijaa. Pitäisi löysätä tahtia ja miettiä, voisimmeko tehdä vähemmän. Muutenkin pitäisi harjoittaa sallivuutta eikä noudattaa kaikkein pimeimpänä aikana samaa tehokasta kahdeksasta neljään -työrytmiä. Jos työt joustavat, olisi hyvä nauttia siitä ajasta, kun ulkona on valoisaa ja kaunista.
Pimeydessä täytyy miettiä myös arkista pärjäämistä. Talvi on meillä aktiivisen työnteon aikaa, vaikka pikemminkin pitäisi hidastaa, kun pimeys ottaa sijaa. Pitäisi löysätä tahtia ja miettiä, voisimmeko tehdä vähemmän.
Meillä korostuu muutenkin protestanttinen moraali, kun puhumme kaamoksesta selviämisestä: ei saisi luovuttaa vaan täytyisi pitää kiinni rutiineista ja päivärytmistä. Mielestäni aikataulujen sijaan olisi tärkeää pitää kiinni nautinnoista.
Minä laadin itselleni kaamoskalenterin. Merkitsen kalenteriini pieniä ihanuusasioita, joista olen haaveillut: museokäynti, brunssi, rentouttava hoito… Ne jäävät usein talvella väliin, koska töitä on niin paljon ja pimeys ja sää ajavat heti työpäivän jälkeen kotiin. Kun pienet nautinnot on merkitty kalenteriin etukäteen, ne tulee myös tehtyä.”
”Ei kannata paeta pimeyttä vaan hyväksyä se”
Kirjailija ja suomentaja Katriina Huttuselle talvi antaa mahdollisuuden epätäydellisyyteen.
”Minulle loppuvuosi on turvallisin vuodenaika. En tarvitse elämääni valoa ja värejä, lämpöä ja keveyttä. Minulla on arktiset geenit, ja ilmansuuntani on pohjoinen. Sen sijaan pelkään kevään tuloa. Kesät väistelen aurinkoa, pysyttelen varjossa ja lamaannun, mutta syksyn tullen uskallan olla oma itseni.
Monelle tämä pimeä aika on kuitenkin haastavaa, ja tänä vuonna se kärjistyy, kun omaa hyvinvointia ja viihtymistä ei voi ulkoistaa. Ympäristössä on vain vähän virikkeitä, ja koko ajan on kiire pois räntäsateesta.
Meidän on pakko miettiä, mitä jokainen voi ammentaa sisimmästään viihtyäkseen itsensä kanssa tässä ajassa. Kodin merkitys korostuu.
Toteutan Sami Pihlströmin negatiiviseen ajatteluun perustuvaa moraalifilosofiaa, jonka mukaan meidän pitäisi uskaltaa lähestyä vakavia ja vaikeita asioita eikä paeta toksiseen positiivisuuteen, joka heikentää kykyämme sietää esimerkiksi surua. Ei ole tarkoituksenmukaista yrittää väkisin johdattaa ajatuksia muualle, johonkin kivaan ja kevyeen.
Pimeää aikaakaan ei tarvitse yrittää paeta. Todellisuushakuisuus palkitsee aina. Pimeyden raskaudessa ja ankaruudessa on hyvä olla, jos päästää itsensä tähän tilaan eikä vain odota, että joskus helpottaa.
Pimeä aika tarjoaa myös mahdollisuuden olla sallivampi. Loppuvuoteen sopisi sellainen ajattelutapa, että emme yrittäisi olla perfektonisteja – vaan imperfektionisteja!
Minun on tietysti helppo puolustaa vuoden pimeintä aikaa, sillä en kärsi kaamosmasennuksesta. En silti ole yöihminen enkä tee yöllä työtä vaan nukun. Päivisin kävelen Hietaniemen hautausmaalla, josta olen juuri kirjoittanut kirjan. Hietaniemi on minun mielenmaisemani, ja sen paikan henki, genius loci, on parhaimmillaan loppuvuodesta.
Pimeä aika tarjoaa myös mahdollisuuden olla sallivampi. Loppuvuoteen sopisi sellainen ajattelutapa, että emme yrittäisi olla perfektonisteja – vaan imperfektionisteja! Hämärässä inhimilliset virheet eivät näy, eikä tule huono omatunto niin kuin usein keväisin, kun auringonvalo lisääntyy ja paljastaa kaikki puutteet. Loppuvuosi ei ole sillä tavalla julma ja armoton. Se vaatii kyllä hieman ponnistelua, ja jos ei jaksa ponnistella, se on ihan okei. Mutta jos jaksaa, se on kaikki kotiin päin.”
”Kehoani kuuntelemalla olen oppinut pitämään tästä ajasta”
Talvisin tietokirjailija Saku Tuominen nukkuu enemmän ja polttaa kynttilöitä aamuin illoin.
”Olen yrittänyt koulia mieltäni siihen, että pidän kaikista Suomen vuodenajoista. Siksi vähän harmittaa, että nyky-Helsingissä niitä tuntuu olevan vain kaksi, lyhyt kesä ja pitkä sylvi. Sylvi on oma termini tälle pimeälle ja märälle, vain hetkittäin talvea muistuttavalle kylmälle ajalle. Rakastan talvea ja kaipaan kiistatta pakkasta ja lunta. Tämä vuodenaika tulee kuitenkin joka vuosi, joten jollain tavalla siitä pitäisi nauttia. Pimeydestä valittaminen ei ole järkevä tapa elää.
Mutta tämä ei ole helppoa aikaa, joten pitää olla itselleen armollinen. Saa nukkua. Pitääkin nukkua, jos haluaa pitää työtehoa yllä.
Olen itse tunnistanut sen, että minun täytyy mukauttaa työpäiväni luontaiseen kellooni. Silloin työskentelen kirkkaammin ja tehokkaammin. Yrittäjänä minulla on tietysti ollut enemmän vapauksia tehdä näin, mutta myös monilla työpaikoilla ja kouluissa voitaisiin miettiä tätä.
Mutta tämä ei ole helppoa aikaa, joten pitää olla itselleen armollinen. Saa nukkua. Pitääkin nukkua, jos haluaa pitää työtehoa yllä.
Vuodenajat ovat erilaisia, joten työrytminikin on erilainen. Kesäisin herään ilman herätyskelloa aamukuudelta, talvella lähempänä kahdeksaa. Se ei tarkoita, että teen vähemmän vaan että käynnistyn myöhemmin. Mitä enemmän kuuntelen kroppaani, sitä enemmän pidän pimeästä vuodenajasta. Nukkumisen lisäksi yritän ulkoilla ja pitää huolta kunnostani. Kunnon vaatteissa on kiva mennä ulos, vaikka sataisi.
Olen aika introvertti ja vetäytyvä ja vietän tätä aikaa mielelläni kotona. Viikonloppuaamuisin luen pitkään lehtiä, laitamme usein tulen takkaan ja poltamme kynttilöitä. Luin juuri Financial Timesista jutun, jossa kysyttiin, kenellä on aikaa polttaa kynttilöitä aamulla. Minusta pitäisi kysyä, kenellä on niin kova kiire, ettei ehdi sitä tehdä.”
